Presidentti Niinistö MTV:lle vallankäytöstään: Minä noudatan perustuslakia

Kyllä minä perustuslakia noudatan, presidentti Sauli Niinistö vakuuttaa MTV:n haastattelussa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Presidentti Sauli Niinistö sanoo MTV:n presidentin kyselytunnilla olevansa huolissaan siitä, mitä tapahtuu, kun koronan talousvaikutukset alkavat olla ohi. Niinistö sanoo, että viimeisen viiden vuoden aikana kaikki ongelmat on ratkaistu painamalla lisää rahaa. Hän pohtii, jatkuuko se vielä kriisin jälkeenkin.

– Jos meillä on kierros, jossa on painettu rahaa, annettu anteeksi ja sitten painetaan taas. Tällainen maallikko jää ihmettelemään, onko se näin helppoa. Onko se todella niin, että rahaa on, velka saa kasvaa ja sitä ei tarvitse maksaa takaisin, Niinistö sanoi MTV:lle.

Niinistö ei ota kantaa siihen, millaisia koronaan liittyvien talouden pelastuspakettien pitäisi olla tai pitäisikö niitä olla ollenkaan. Hän sanoo haluavansa, että keskusteltaisiin myös pakettien jälkeisestä ajasta, sillä niiden seuraukset voivat pahimmillaan olla kohtalokkaita.

Niinistö sanoo tämän tarkoittavan myös sitä, säilyykö valuuttajärjestelmä luotettavana.

– Rahaa on, velkaa saa ja sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Miten siinä vaiheessa perustellaan, jos tällainen oppi nyt otetaan, että miksi työnteko on tarpeen, kun kerran rahaa saa?

"Kyllä minä perustuslakia noudatan"

Niinistöltä kysyttiin myös tämän vallankäytöstä. Niinistön vallankäyttö nousi esille keväällä, kun hän oli ehdottanut hallitukselle koronakriisissä kriisiryhmän eli niin sanotun nyrkin perustamista. Lisää kierroksia keskusteluun tuli sunnuntaina, kun Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin siitä, miten Niinistö valtaansa käyttää. Valtio-opin asiantuntijat arvioivat HS:lle, että presidentti liikkuu joissakin aiheissa valtaoikeuksiensa rajoilla ja voisi pysytellä tiukemmin ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheissa.

MTV:n uutisten haastattelussa Niinistöltä kysyttiin, tunnistaako hän itsensä analyysista.

– Jos nyt viisaat sitä mieltä ovat, niin olkoot. Kyllä minä perustuslakia noudatan. On minulla viisaillekin vähän viisautta tässä, Niinistö sanoi.

Presidentti kertoi lukeneensa arvostelua, jonka mukaan presidentin pitäisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä kannattaa hallituksen linjauksia.

– Hetkinen, olenko minä täällä sitä varten, että minä odottelen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallituksen linjaukset ja sitten sanon, että kannatan? Niinistö kysyi.

Kun Niinistöltä kysyttiin, tuntuuko hänestä, että kritiikki häntä kohtaan olisi viime vuosina kiihtynyt tai kiristynyt, presidentti sanoi ottaneensa aiemminkin kantaa asioihin suorasukaisesti.

Vuonna 2014 Niinistö opasti Alexander Stubbin (kok.) hallitusta talouspäätöksiin liittyen, ja vuonna 2015 pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sai kuulla, että "tekemättä ei voi jättää".

– Ne olivat minusta kyllä aika suorasukaisia lausuntoja, Niinistö totesi.

Niinistön mukaan tuolloin yksikään näistä asiantuntijoista, tutkijoista, jotka ovat nyt nostaneet ääntään, ei reagoinut mitenkään.

Presidentiltä kysyttiin, pyritäänkö häntä sensuroimaan.

– Minun suuni yritetään selvästi saada tukkoon, Niinistö vastasi.

Niinistö Haaviston tilanteesta: Jos vakava ongelma olisi, joku olisi minulle siitä todennut

Niinistöltä kysyttiin lisäksi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) asemasta. Helsingin Sanomien asiasta perillä olevien lähteiden mukaan keskusrikospoliisi epäilee Haavistoa virkarikoksesta ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta.

Niinistöltä kysyttiin, kuinka uskottavasti Haavisto voi toimia ulkoministerinä, kun hänen yllään on tällainen epäilys.

– Ainakaan minun korviini ei ole ulkopuolelta tullut minkäänlaisia epäilyitä, ja olen jatkuvasti yhteydessä ulkovaltoihin ja ulkovaltojen edustajiin. Jos siinä olisi joku vakava ongelma, olettaisin, että siitä minulle olisi joku todennut, Niinistö sanoi.

Presidentin haastattelutunnille kysymyksiä sai esittää myös yleisö. Niinistöltä kysyttiin myös, mihin mittakaavaan koronakriisi asettuu presidentin omassa mittakaavassa. Niinistö sanoi, ettei korona mahdu mihinkään mittakaavoihin.

Niinistö kuvaili koronaa muun muassa odottamattomaksi ja massiiviseksi. Niinistön mukaan korona on muuttanut muun muassa ajankäyttöä ja ajan kulumista.

Niinistö sanoi, että kevät on ollut pitkä ja joulusta tuntuu olevan ikuisuus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lippalakkivisiirien takana on hymy herkässä – messutyöntekijä toimittaa monta asiaa päivän aikana ja huolehtii turvallisuudesta
  2. Selvitimme kasvomaskipakettien hinnat ja myyntipaikat lähialueella – "Tällä menekillä ei tule ihan heti loppumaan"
  3. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  4. Keskustan puoluejohtajaehdokkaita tentattiin Tuusulassa – Kulmuni: "Vallan vuodet tylsistyttävät ajattelua"
  5. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  6. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  7. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  8. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  9. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  10. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  11. Uutissuomalaisen debatti: Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"
  12. Lukijalta: Järvenpää soi -kaupunkifestivaali
  13. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  14. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä
  15. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  2. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  3. Keusoten puhelinpalvelu ruuhkautunut – osa takaisinsoitoista venyy seuraavaan päivään
  4. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  5. Keravalla ei aikailtu: vähävaraisten maskit jakoon jo maanantaina – Keusoten "maskiryhmä" vasta pohtii, missä ja miten maskeja jaetaan
  6. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  7. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  8. Topi Raitanen juoksi Monacon Timanttiliigassa este-ennätyksensä
  9. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  10. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen
  11. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  14. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  15. Ministeri Krista Mikkonen vieraili asuntomessuilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.