Vilunkia ja sisaruutta Porvoossa

Arvon sisaret -näytelmässä nähdään muun muassa sisarusten edemenneen isän, eversti Forsströmin testamentin luku. Näytelmää esitetään Latoteatterissa 4.8.–31.8. Niina Kilpiäinen

toimitus

Haarajoen Latoteatterissa sai sunnuntaina 4.8. ensi-iltansa näytelmä Arvon sisaret, johon on käsikirjoituksen tehnyt Kirsti Manninen ja ohjauksen Kirsi Jokela Ennen esitystä oli Mannisen lyhyt esipuhe, jossa käsiteltiin naisen aseman historiaa Suomessa, joka on näytelmässä vahvasti esillä.

On elokuu 1879. Porvoon jokivarrella sijaitsevassa kaupunkitalossa valmistaudutaan perunkirjoitukseen. Rouva Forsström on vastikään menehtynyt ja hänen miehensä eversti hieman ennen häntä, ja heidän lapsensa, kuusi sisarta, ovat oikeutettuja heidän perintöönsä, johon kuuluu myös tämä talo.

Talossa asuu ennestään jo kolme sisarta sekä heidän lapsensa; tyttökoulun johtaja Aurora (Minna Vartia) ja hänen kasvattityttärensä Marie (Claudia Leppänen), papinleski Matilda (Tuire Peltola) ja hänen tyttärensä Esteri (Silja Kallioinen) sekä perheen kuopus Karoliina (Paula Nummila).

Paikan päälle ovat matkustaneet myös Pariisissa asuva taiteilija Alexandra (Marja Koli), ompelijatar Alma (Eeva Kosonen) lapsiensa Amandan (Hertta Hakkarainen) ja Amalian (Amalia Seppänen) kanssa sekä Emilie (Niina Kilpiäinen) yhdessä miehensä tuomari Rainer Mannerin (Antti Ahonen) ja lapsiensa Oton (Nuutti Nuorala), Ainon (Helmi Hakkarainen) ja Annan (Vanessa Antikainen) kanssa. Talossa asuvat myös taloudenhoitaja Helmi (Neea Tuomala) ja piika Martta (Maiju Mikkonen).

Kun perhe on saatu koolle, tapahtuu odotettavasti erilaisia jälleennäkemisiä eikä kaikkia oteta riemulla vastaan. Ilmassa on sisarkateutta ja syyllistämistä sekä vanhoja arpia revitään auki. Mitä paljastuukaan sisarusten välillä ja isän testamentista?

Kirsi Jokelan ohjaus on hiuksenhienoa. Omanlaatuista tunnelmaa kohtauksiin ja dialogiin luo Valtteri Seppäsen upea jousimusiikki.

Kirsti Manninen ottaa tekstissään hyvin älykkäästi ja ammattitaidolla esille naisten aseman, sisarkateuden ja monet muut tärkeät teemat kuulostamatta kuitenkaan liian ilmiselvältä. Hän on onnistunutkin luomaan hahmoista hyvin realistisia.

Näyttelijätyö on jokaiselta hienoa katsottavaa ja kuunneltavaa, erityiskiitokseni nuorille talenteille. Vakavasta aihepiiristään huolimatta ei näytelmästä huumoria puutu. Aidontuntuisessa dialogissa on tilaa rehelliselle tilannekomiikalle. Riitta Vainion hieno puvustus korostaa aikakauden tuntua hyvin.

Näytelmä saa tuntemaan olonsa kiitolliseksi, että nykyään on naisilla asiat paremmin kuin ennen, vaikka onkin vielä paljon tekemistä, mutta ainakin olemme jo päässeet yhdessä tähän asti.

Jasu Keisa on kriitikon urasta haaveileva 21-vuotias keravalainen, joka oli kesällä 2019 työkokeilussa Keski-Uudenmaan teatterilla.

Kesän aikana Keisa kävi myös kaikissa Keski-Uudenmaan alueen kesäteattereissa. Esityksiä hän näki kaiken kaikkiaan yhdeksän.

Kaikki Keisan arvostelut löytyvät kesän aikana julkaistuista Keski-Uusimaa Viikko -lehdistä sekä osoitteesta www.keski-uusimaa.fi/jasuteatterissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuusulan uimahalli avaa ovensa maanantaina – sisään pääsee jonotusnumerolla, jos halli on täynnä
  2. Jokelan kirkon tulevaisuus on edelleen auki – korona viivästytti päätöksen tekemistä
  3. Kaupunginjohtaja Naukkarinen: "Järvenpään lomautukset eivät koske kaikkia työntekijöitä, vaan heitä, joiden työtehtävät ovat vähentyneet."
  4. Näköislehdessä tänään: Eläkejohtaja: Talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  5. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  6. Mustan miehen pidätyskuolemasta alkaneet mellakat levisivät ympäri Yhdysvaltoja
  7. Jalkapallo heräilee eri puolilla Eurooppaa – Ranskassa kiistellään kauden lopettamisen ennenaikaisuudesta
  8. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  9. Tekstiviestit: Mitä jos 70-vuotiaan tilalla olisi ylipainoinen?
  10. Ohisalo STT:lle: Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin
  11. Tukholman maraton on vaarassa peruuntua
  12. Ylennettävien nimet julki ensi viikolla – ”Ylennystietoon ei liity salassapidon intressiä”
  13. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  14. Yhdysvaltalaismediat: NBA pyrkii jatkamaan kautta 31. heinäkuuta
  15. "Aina kun meillä on ongelmia, me otamme koiria" – suomalaiset innostuivat lemmikeistä, kuten laman kynnyksellä on tapana

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  2. Keravan johtava ylilääkäri lähtee uusiin haasteisiin – "Pääsen rakentamaan entistä toimivampaa perusterveydenhuoltoa yhdessä kuntien kanssa"
  3. Keravalla koronatilanteessa nollaviikko – ei yhtään uutta tartuntaa
  4. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  5. Järvenpäässä viime vuoden lopulla kadonneen miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi – epäilty vangittu
  6. Kolmen auton kolari Tuusulassa
  7. Kun alkaa golfammattilaiseksi, se on vähän kuin formula – "Pitäisi isältä löytyä takametsää tai pääomaa"
  8. Nainen onki Keravanjoesta kuolleen liskon – Korkeasaaren asiantuntija: "Arvelisin, että erikoinen löydös on aikuinen iguaani"
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  11. Krapin Pajan heinäkuun konsertit siirtyvät piha-alueelle? – "Mittailemme pihaa turvavälejä varten"
  12. Airiston veneturmatutkinta valmis: Poliisi epäilee moottoriveneen kuljettajaa kuolemantuottamuksista
  13. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  14. Koulun oppilaalla todettu koronavirustartunta Tuusulassa – 16 oppilasta asetettu karanteeniin
  15. Hyrylän silhuetissa on nyt useita nostureita – Rykmentinpuistoon nousee uusia kerrostaloja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.