Lukijalta: Huomioita sisäilmaongelmista

Olli Kokko, rakennusmestari

Todistettavasti ongelmia on. Kysymys on pitkälti siitä, miten niihin on ajauduttu?

Tietysti asiaan vaikuttavat alkuperäinen uudisrakentaminen, kiinteistöjen kunnossapito ja vääränlainen käyttö.

Ruotsin mallissa on päädytty mieluummin purkamiseen kuin saneeraamiseen rakennuksen elinkaaren puolivälissä.

Nykytietämyksellä ei voida arvostella yksin nykyistä kunnossapitoa vuosikymmenien aikana tehdyistä virheistä. Kyllä siellä varmasti pyritään parhaaseen lopputulokseen.

Kerron pari esimerkkiä. Olin mukana 1990-luvun alussa Järvenpään kaupungin kiinteistöjen kunnossapidossa. Nyt kun muun muassa Kyrölän koulu on purettu, muutama huomio.

Peltikaton saumaus oli tehty yksinkertaisena ilman tuplahakasaumaa. Sauma ulottui ”suorana” lappeen alapintaan ilman normin mukaista a-pokkausta sauman alapäässä, jonka tarkoituksena on ottaa vastaan pellin lämpöliikkeet.

Seurauksena pellin pullistuminen lappeella. Pullistumat oli ”korjattu” naulaamalla ruoteeseen. Seurauksena vesivuoto yläpohjan villoitukseen.

Koulun osin tuuletetusta alapohjasta löytyi homehtunutta purkujätettä.

Lampipuiston päiväkodin betonilaudoitus oli jäänyt purkamatta. Vesi valui kalliopinnalta perustusrakenteeseen. Näkymä alapohjassa muistutti kasvustoineen lähinnä kauhuelokuvaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut