Kaupallisen median toimintaedellytykset saattavat jatkossa osin helpottua, jos hallituksen muutosehdotus Yle-laiksi toteutuu.
Muutoksen myötä Yle ei saisi jatkossa julkaista tekstimuotoista sisältöä ilman, että siihen liittyy myös ääntä tai liikkuvaa kuvaa (K-U 17.6.).
Lakimuutoksen taustalla on Medialiiton kolme vuotta sitten Euroopan komissiolle tekemä kantelu Ylen toiminnasta.
Mediakustantajat kokivat, että Yle on verotulojensa tuella alkanut entistä selvemmin kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa etenkin verkkouutisoinnissa.
Komission yhteydenoton jälkeen Suomen viranomaiset ovat neuvotelleet tarvittavista muutosehdotuksista Suomen lainsäädäntöön.
Tavoitteena on tarkentaa Ylen julkisen palvelun tehtävän sääntelyä ja muuttaa sitä niin, että se olisi EU:n valtiontukisääntelyn mukainen.
Monissa muissa Euroopan maissa julkisen palvelun toimijalle on jo asetettu konkreettisia rajoja, koska veroilla rahoitettu toiminta ei voi olla kaventamassa tiedonvälityksen kokonaistarjontaa, niin kuin on ollut Suomessa nyt uhkana. Kyse on myös media-alan työpaikoista.
Pelkkä äänen tai liikkuvan kuvan vaatimus verkkouutisoinnin osana on toki vaatimuksena hyvin konkreettinen, mutta periaatteessa se on myös helposti teknisesti toteutettavissa niin, ettei perusasetelma välttämättä muutu, ellei Yle itse niin halua.
Yle kuitenkin sanoi toimitusjohtajansa Merja Ylä-Anttilan suulla tiistaina, että yhtiö on jo viimeiset kolme vuotta vähentänyt tekstimuotoisten verkkouutisten julkaisemista.
Mikäli näin todellakin on, suunta on oikea. Ei ole kuitenkaan kovinkaan pitkä aika siitä, kun Ylen aluetoimitusten välillä saatettiin jopa käydä kilpailua verkkoklikkien määrästä.
Samoin muiden medioiden sisältöjen perusteellinen referointi saattoi olla aivan arkista tekemistä. Tällainen toiminta ei vastaa millään tapaa verorahoilla tuetun julkisen palvelun periaatteita.
Kaikista paras tilanne olisi, että pelkän teknisen toimenpiteen lisäksi Ylen tuottamien tai välittämien sisältöjenkin vaatimuksia pyrittäisiin entisestään tarkentamaan.
Hallituksen esitysluonnoksesta voi antaa lausunnon kuka tahansa 31. elokuuta mennessä. Lausuntokierroksen jälkeen lain on määrä astua voimaan mahdollisimman pian.