Lukijalta: Sibelius kuuluu Suomelle

Heikki Simola

Sibeliuksesta on virinnyt säveltäjän maineen omimista kuntien vetovoiman kasvattamisessa. Viimeksi (K-U 21.10. ja 22.10.) Keravan ja Järvenpään kesken. Sibelius kuuluu koko Suomelle, samoin kuin Aleksis Kivikin.

Keravalla asuntomessualueen nimistössä on ollut hyvä lähtökohta tukeutua identiteetin vahvistamisessa historiaan.

Tällöin on syytä tuntea historia. Aiheeseen voi tutustua dynaamisella verkkosivustolla www. virtuaalituusula.fi. Se on myös Suur-Tuusulan kotiseutupolkujen kirjasto.

Tulevaisuuden rakentaminen perustuu menneisyyden ymmärtämiselle. Keravan historian lyhyt oppimäärä on kirjattu Keravan kotiseutupolkuun. Se on saavuttanut jo laajan lukijakunnan ja oli muun muassa Suomalaisen Kirjakaupan bestseller viime vuonna.

Mobiiliversio löytyy linkistä: www.kotiseuturastit.kerava.fi. Siellä on kerrottu asuntomessualueen keskeisistä aiheista Kivisillasta ja Sibeliuksesta vuoden 1900-luvun alun Tuusulassa.

On tunnettua, että Sibelius halusi asettua lähemmäksi Tuusulan taiteilijayhteisöä Tuusulanjärven rannalle.

Tarinan mukaan Vanhankylän kartanon kapteenska Åström tontin torppasi, mutta onneksi Järvenpää kartanosta saatiin ostettua Kielomäki ja Ainolaan muutettiin vuonna 1904 Tuomalan kylästä.

Sibelius asui Järvenpään kauppalassa viimeiset kuusi vuotta.

Sibelius asui siis Tuusulassa yli viisikymmentä vuotta, mutta myös Keravan ja Järvenpään kylissä. Suur-Tuusulan historia yhdistää.

Kirjoittaja on kotiseutututkija Suur-Tuusulasta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut