Antero Päiviön kolumni: Runoilija sanoo sen paremmin

Väestön vanheneminen on iso ongelma niin valtiolle kuin kunnillekin.

Valtiovarainministeriökin on kovin huolissaan kansakuntamme ikääntymisestä. Sen asiantuntija Aarne Rissanen kirjoitti loppukesästä huolestuneen kirjoituksen työnantajansa sivustolle.

Rissanen oli koonnut vanhenemiseen liittyviä huolenaiheita melkoisen määrän. Hän korosti erityisesti kuntahallinnon näkökulmaa.

Syntyvyyden vähenemiseen liittyvät haitat näyttivät olevan keskiössä. Ilmiö aiheuttaa vaikeuksia muun muassa perusopetuksen järjestämisessä.

Kun luokkakoot jäävät pieniksi, opetuksen kustannustehokkuus heikkenee. Lasten koulumatkat pidentyvät jne.

Asiantuntija toi esiin muutaman vuoden takaisen ennusteen, jonka mukaan maassamme on pian 52 kuntaa, joissa kaikissa elää vain alle 15 kuhunkin ikäluokkaan kuuluvaa lasta. Yhden lapsen koulutuksen järjestäminen nousisi noissa oloissa kalliiksi.

Omaa mieltäni alkoi huolestuttaa vanhusten huolto. Kuka meistä ikääntyneistä huolehtii, kun työikäiset vähenevät?

Nykyinen puhemies Antti Rinne kirjoitti muutama vuosi sitten, että pitäisi aloittaa synnytystalkoot. Ajatus oli mielestäni hyvä, mutta ilmaisullinen toteutus hiukan huono.

Entisenä markkinointimiehenä pidin enemmän erään nyt jo yli yhdeksänkymppisen feministin tavasta lähestyä alhaisen syntyvyyden ongelmaa. Hän kirjoitti samasta teemasta paremmin myyvän version. Siteeraan pätkän runoa ”Vanhanpiian viikonloppu”:

Tulisit nyt kun on tuoretta pullaa

tulisit nyt kun on kuiva suu.

Tulisit nyt kun amaryllis kukkii

kohta se kuihtuu ja lakastuu.

Rinnettä myötäillen voisi sanoa, että synnytystalkoille on tarvetta nykyisessä yhteiskunnassa. Runoilija Eeva Kilpi kirjoitti kuitenkin mielestäni samasta teemasta paremman tekstin.

Kirjoittaja on keravalainen eläkeläinen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut