Vaalikynä | Lapset ja nuoret erityisen kovilla koronan jäljiltä

Epävarmuus ja huoli tulevasta ovat olleet läsnä viime aikoina meidän kaikkien elämässä. Jaksammeko enää olla toiveikkaita paluusta normaalimpaan elämään?

Kaikki eivät jaksa ja ahdistuneisuus on noussut monelle viitaksi harteille. Erityisesti lapsille ja nuorille. Heidän elämässänsä muutokset ovat olleet todella suuria.

On ollut pitkiä karanteeneja, harrastukset tauolla, pitkät etäkoulu- ja opiskelujaksot, tapahtumat ja menot ovat peruuntuneet ja moni on viettänyt liian paljon aikaa yksin neljän seinän sisällä.

Tämä tilanne näkyy nyt selvästi kouluilla ja opetus- ja oppilashuollon henkilöstön lisääntyneessä työmäärässä. Ja lähikuukausien tilanne tuo lisää koronavelkaa lasten elämään.

Ilmiö pintautuu selvästi koulujen arjessa mm. lisääntyneinä poissaoloina, levottomuutena, ilkivaltana, masennus- ja syömishäiriöiden diagnoosien kasvuna, päihteiden käytön lisääntymisenä sekä fyysisen kunnon laskuna, kun arkiliikuntakin on vähentynyt.

Lapset kantavat myös suurta huolta vanhempien pärjäämisestä ja perheen taloushuolista. Nyt lapset ja nuoret tarvitsevat meiltä aikuisilta aikaa kuunnella, aikaa ottaa huoli käsittelyyn ja luoda luottamusta tulevaan.

Hyvinvointialueen päätöksistä iso osa vaikuttaa suoraan lasten, nuorten ja perheiden elämään. Lastensuojelutyö, perusterveydenhuolto, neuvolapalvelut, oppilas- ja opiskelijahuolto, mielenterveyspalvelut, perhetyö, perhekeskukset ja nuorisoasemat vaativat riittävästi resurssia ja monipuolisia palveluita.

Usein lasta, nuorta tai vanhempaa helpottaa jo se, että ammattilainen kuuntelee, ottaa hädän tosissaan ja kertoo hoidon mahdollisuuksista. Se voi tapahtua kasvokkain, puhelimessa tai sähköisten palveluiden kautta. Palveluista pitää löytyä helposti tieto ja ensimmäinen kontakti tulee saada aikaan nopeasti.

Meidän täytyy jatkossa pystyä parempaan, sillä lapsiamme meillä ei ole varaa seisottaa jonoissa odottamassa apua.

Helinä Perttu, rehtori, aluevaaliehdokas (kok.), Järvenpää, Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut