Vaalikynä | Sote-uudistus ei ratkaise sote-ongelmia

Keskeneräisenä toimeenpantava vuosikausia valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva suuri muutoshanke ei valitettavasti sellaisenaan ratkaise sosiaali- ja terveyspalveluja laajasti vaivaavia isoja ongelmia. Päinvastoin ongelmia saattaa tulla lisää.

Kovalla tohinalla puhutaan siitä, miten maan jakaminen hyvinvointialueisiin tuottaa leveämpiä hartioita, joiden turvin palvelut muka parantuisivat.

Palvelujen keskittäminen, joka on ollut vauhdissa jo muutaman vuoden ajan, on toinen hankkeen keskeinen osa, jonka väitetään niin ikään sellaisenaan tuottavan rationaalisempaa toimintaa.

Tosiasiassa on vaarana se, että hyvinvointialueista muodostuu markkina-alueita suurille yksityisille sote-alojen firmoille, jotka keskenään jakavat bisnekset ja julkinen toiminta jää lapsipuolen asemaan.

Lähidemokratian ja lähipalvelujen romuttaminen on kaiken muun lisäksi erittäin vakava piirre, joka on seurausta tästä holtittomasta ja historian tosiasioita huomioon ottamattomasta hankkeesta.

Vuosikymmenten aikana rakennettua hyvinvointijärjestelmää ollaan nyt tuhoamassa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen suurin ja vaikuttavain ongelma on se, että työntekijöitä eri ammateissa on liian vähän.

Tästä seuraa tunnetusti se, että työuupumus on erittäin yleistä ja ammatista pako on alkanut yleistyä.

Sen enempää sote-alueiden muodostaminen kuin palvelutuotannon keskittäminenkään eivät tuo mitään ratkaisua tähän perusongelmaan.

Päinvastoin näitä toimenpiteitä perustellaan menojen säästämisellä, josta kuka tahansa voi vetää sen johtopäätöksen, ettei ole tarkoituskaan poistaa ongelmia eikä varsinkaan parantaa palvelujen tasoa ja saatavuutta.

Hankkeen sosiaalipalveluja koskeva osa on todella hämärän peitossa. Sen sisällöstä ja kehittämissuunnista voi luoda pelottaviakin mielikuvia viime aikojen uutisoinnissa esiin nousseista vanhuspalvelujen vakavista ongelmista.

Korona-epidemian aikana nämä palvelujen puutteet ovat korostuneesti nousseet esiin.

Hanketta markkinoivat ja hypettävät kaikki eduskuntapuolueet, joista jokainen on ollut eri vaiheissa joko hallituksessa tai oppositiossa ajamassa tai muodollisesti jotain osatekijää vastustamassa.

Yhtä kaikki tulevien hyvinvointialuevaalien seurauksena sosiaali- ja terveyspalvelujen suuri muutos saa eräänlaisen sinetin.

Kommunistit ovat aiheesta ankarasti kritisoineet sote-hanketta. Kritiikin lisäksi on tarve nostaa esiin vaatimuksia muun muassa terveyspalvelujen työntekijöiden lisäämisestä ja heidän palkkojen korjaamisesta.

Palvelujen taso ja saatavuus korjaantuu vain riittävien työvoimaresurssien puitteissa. Tästä seuraa myös se, että vain näin voidaan turvata palvelut kaikille iästä ja taloudellisesta asemasta riippumatta.

Kaikkein arvokkain kysymys on se, miten palautetaan lähidemokratian periaatteet, jotka ovat toteutuneet kunnallisen päätöksenteon myötä ja joka on ollut perusta sen hyvinvointimallin toteutumiselle, joka parhaimmillaan tuotti muun muassa maksuttoman perusterveydenhuollon.

Kyse on pitkälti siitä, miten työväenliikkeessä otetaan joukkoliike ja sen kehittäminen välineeksi kansalaisten etujen ajamisessa.

Arto Viitaniemi aluevaaliehdokas (skp) Järvenpää, Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut