Yrittäjäjärjestö on nostanut keskusteluun hyvinvointialueilla eri puolilla maata käynnissä olevan yhtiöittämisvimman.
Moni hyvinvointialue on päättänyt hankkia tukipalveluita suoraan julkisomisteisilta yhtiöiltä avoimien kilpailutusten kiertämiseksi.
Tällaisia tukipalveluita ovat esimerkiksi ateria-, kuljetus- ja siivouspalvelut eli muut asiat kuin varsinaiset sosiaali- ja terveydenhuolto- ja pelastuspalvelut.
Näitä päätöksiä on tehty ilman laajempaa selvitystyötä siitä, mitä ratkaisuja pk-yrittäjillä olisi tarjolla hyvinvointialueille.
Julkisomisteisten yhtiöiden suosiminen heikentää valitettavasti etenkin pienten yritysten toimintaedellytyksiä ja kaventaa markkinoita. Tämä käy veronmaksajille kalliiksi.
Vastakkaisia esimerkkejäkin onneksi löytyy. Viime viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue päätti painaa jarrua yhtiöittämisvimmalle.
Se ei ilman tarkempaa selvitystä halunnut lähteä ostamaan henkilöstö- ja taloushallinnon palveluiden julkisomisteiselta Sarastialta. Ratkaisu asiasta tehdään myöhemmin.
Kun ollaan rakentamassa uutta mallia ja tapaa toimia, on tärkeää, että aluepäättäjät eivät tee hätiköityjä päätöksiä.
Kiire ei voi olla syy eikä missään tapauksessa perustelu sille, että hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, jotka todennäköisesti syövät yrityksiltä markkinoita.
Yrityskenttä on hyvä pitää mukana alueen valmistelutyössä. Niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla on joka tapauksessa sama tavoite eli parempi hoito kaikille suomalaisille.
Yritykset ja paikalliset yritykset tulee nähdä hyvinvointialueilla vahvana ja hyvä kumppanina. Ilman yrityksiä ei synny luvattuja leveitä hartioita, joilla voidaan varmistaa oikea-aikainen hoito hoitotakuun puitteissa.
Petri Ovaska aluejohtaja Uudenmaan Yrittäjät