Demokraatit ottivat sopuisasti yhteen viimeisessä vaaliväittelyssä ennen Iowaa

Ympäripyöreän väittelyn ainoa suurempi kohu saatiin aikaan videosta, jossa senaattori Elizabeth Warren, 70, kieltäytyy kättelemästä Sandersia väittelyn jälkeen. / ROBYN BECK AFP / ROBYN BECK / LEHTIKUVA

toimitus

Demokraattien viimeinen televisioväittely ennen alle kolmen viikon päästä pidettävää Iowan esivaalia päättyi keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa ratkaisemattomana. Kärkiehdokkaat keskustelivat pääosin varsin sivistyneesti kahden tunnin ajan laajasta kirjosta aiheita aina terveydenhuollosta ulkopolitiikan kautta naisen mahdollisuuksiin voittaa vaaleissa istuva presidentti Donald Trump.

Kun ehdokkaat keskustelivat tulenarasta Lähi-idän tilanteesta, senaattori Bernie Sanders, 78, arvosteli ex-varapresidentti Joe Bideniä, 77, tämän tuesta vuoden 2003 Irakin sotaan.

– Tiesin heidän valehtelevan. En uskonut heitä hetkeäkään. Joe näki asiat toisin, Sanders letkautti.

Biden tyytyi kuittaamaan Sandersille, että hän on jo vuosikausia sitten tunnustanut sodan olleen virhe. Ex-varapresidentti patisti sen sijaan demokraatteja yhtenäisyyteen, jotta Trump saataisiin pois Valkoisesta talosta.

– Panoksena on Yhdysvaltain luonne. Se ei ole vihaa, muukalaisvastaisuutta ja rasismia, jota Trump sylkee ympärilleen. Me emme ole sellainen kansakunta, Biden korosti.

Ympäripyöreän väittelyn ainoa suurempi kohu saatiin aikaan videosta, jossa senaattori Elizabeth Warren, 70, kieltäytyy kättelemästä Sandersia väittelyn jälkeen.

Tuore kohu esivaaliehdokkaiden välillä alkoi CNN:n uutisesta, jossa nimettömät lähteet kertoivat Sandersin sanoneen yksityisessä keskustelussa vuonna 2018 Warrenille, ettei naisella ole mitään mahdollisuuksia lyödä Trumpia.

– En ole sanonut niin, Sanders kiisti ja sanoi pitävänsä koko väitettä absurdina.

Myöhemmin Warren kuitenkin itse vahvisti CNN:n lähteiden tiedot, uutisoi muun muassa Bloomberg

Warren huomautti demokraattiehdokkaiden keskustelun aikana, että vaaliväittelyyn osallistuneet miehet olivat yhteenlaskettuna hävinneet kymmenet vaalit, joten miesten menestyksellä ei kannata kehuskella.

Warrenin, Sandersin ja Bidenin lisäksi demokraattien kärkikuusikkoon kuuluvat South Bendin pormestari Pete Buttigieg, 37, senaattori Amy Klobuchar, 59 ja miljardööri Tom Steyer, 62.

Iowan mielipidemittauksissa kärjessä oli Biden, jota kannatti vajaat 21 prosenttia vastanneista. Ero Sandersiin, Buttigiegiin ja Warreniin oli kuitenkin alle viisi prosenttiyksikköä. Klobucharia kannatti seitsemän prosenttia vastanneista ja Steyeriä vajaat kolme.

Mitä tahansa voi kuitenkin vielä tapahtua Iowassa, sillä samaisen, RealClearPolitics -yhtiön tekemän mittauksen mukaan kuusi kymmenestä demokraattiäänestäjästä kertoi vielä pohtivansa valintaansa.

---

Juttua korjattu klo 10:08: toisin kuin jutussa aiemmin kirjoitettiin, Elizabeth Warrenin ja Bernie Sandersin välinen kiista oli lähtöisin ehdokkaiden välisestä keskustelusta, ei Sandersin toisen tahon kanssa käymästä keskustelusta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  2. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin
  3. Häiriöitä pääkaupunkiseudun junaliikenteessä
  4. Järvenpään kaupunkifestivaalilla 10 000 kävijää – Porvoo soi -tapahtuma peruttiin Uudenmaan huonontuneen koronatilanteen takia
  5. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  6. Rekka valutti öljyä usean kilometrin matkalle Keravalla ja Tuusulassa
  7. Koulutyö Järvenpäässä alkaa poikkeusoloissa – koulu aloitetaan porrastetusti ja kaikkia lähikontakteja vältetään
  8. Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin
  9. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  10. Järvenpääläinen Petax mukaan 02 Taksi -palveluun – hintoja ja saapumisaikoja voi vertailla etukäteen
  11. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  12. Näköislehdessä tänään: Satavuotiaasta vesibussista tuli kelluva kesäkoti
  13. Hyrylässä samalla paikalla 20 vuotta seissyt vanha it-kanuuna saa lähteä kerrostalon tieltä
  14. Festarikansa kehui Järvenpää soi -tapahtuman järjestelyjä – monet kuitenkin huolestuivat koronan leviämisestä: "Jäkestä tehtiin ihmiskoekeskus!"
  15. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.