NY Times: Ukrainalaiskoneeseen osuikin kaksi Iranin ohjusta

Alas ammutun ukrainalaiskoneen moottori. AFP / LEHTIKUVA

toimitus

Ukrainalaiseen matkustajakoneeseen osuikin kaksi Iranin ampumaa ohjusta, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times (NYT). Lehti julkaisi tiistaina Suomen aikaa nettisivuillaan videon ohjusiskusta. Varmennetulla turvakameran kuvaamalla videolla näkyy, miten ohjukset osuvat koneeseen noin 30 sekunnin välein.

Iran ampui viikko sitten alas ukrainalaisen matkustajakoneen lähellä Teherania. Kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat. Maa myönsi syyllisyytensä iskuun vasta useita päiviä myöhemmin viikonloppuna ja sanoi kyseessä olleen vahinko.

Lehden mukaan video selittää osaltaan sitä, miksi lentokoneen transponderi (toisiotutkavastain) lakkasi toimimasta. Laite ilmeisesti rikkoontui ensimmäisen ohjuksen osumassa.

Kumpikaan ohjus ei pudottanut konetta heti. Kone syttyi videon perusteella ensin tuleen, kaarsi takaisin kohti Teheranin lentokenttää ja räjähti joitakin minuutteja myöhemmin, NYT kirjoittaa.

Video on peräisin rakennuksen katolle sijoitetusta turvakamerasta. Rakennus sijaitsee noin 6,5 kilometrin päässä Iranin sotilastukikohdasta.

Iran kertoi tiistaina pidättäneensä useita ihmisiä koneen alasampumiseen liittyen. Iranin oikeuslaitosta edustava Gholamhossein Esmaili ei kertonut pidätettyjen määrää tai muita asian yksityiskohtia.

Iranin presidentti Hasan Ruhani puolestaan toisti televisiopuheessaan lupauksensa siitä, että kaikkia koneen ampumiseen liittyneitä vastuuhenkilöitä rangaistaan ja että tapaus tutkitaan tarkasti. Hän myös kertoi, että vastuu tapahtuneesta kuuluu useammalle ihmiselle kuin yhdelle. Oikeudenkäyntiä varten Ruhani haluaa oikeuslaitoksen muodostavan erityisen tuomioistuimen, johon kuuluisi korkea-arvoinen tuomari ja useita asiantuntijoita.

– On hyvä ensiaskel, että Iranin armeija on tunnustanut virheensä. Meidän on vakuutettava ihmiset siitä, että tällaista ei käy uudestaan, Ruhani sanoi.

Samana yönä, kun lentokone pudotettiin, Iran oli ampunut ohjuksia kahteen yhdysvaltalaisjoukkojen tukikohtaan Irakissa. Ennen isku Iranin ja Yhdysvaltojen välit olivat erittäin jännittyneet, sillä Yhdysvallat surmasi tammikuun alussa vaikutusvaltaisen iranilaiskenraalin Qassem Suleimanin.

Koneen alasampuminen on aiheuttanut Iranissa maan hallintoa vastustavia mielenosoituksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpään kaupunkifestivaalin lauantain liput myytiin loppuun
  2. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  3. Sairauskohtauksen saanut mies törmäsi puuhun Tuusulanväylällä
  4. Oikaisu: Tuusulan koronaluvuissa virhe
  5. Auto ajautui päin valotolppaa yöllä Mäntsälässä – kuljettaja lähti karkuun onnettomuuspaikalta
  6. Kaksi uutta koronavirustartuntaa Keusoten alueella viime viikolla
  7. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  8. Rikosten määrä on kovassa kasvussa Keski-Uudellamaalla koronan vuoksi – liikennerikoksia kertynyt kauhea kasa: "Teillä on ollut avointa tilaa kaasutella"
  9. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  10. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  11. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  12. Näköislehdessä tänään: Avoimessa suhteessa elävä Riikka Suominen ärsyyntyi seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  13. Palokunnalla on nyt juhlan aika
  14. Nuori motoristi pakeni poliisia – kaahausta kevytväylällä ja päin punaisia
  15. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.