Huippusuositut eläinhahmot palaavat näyttämölle kantaesityksessä Keravalla – luvassa joulun odotuksen kuumottavaa taikaa

Keski-Uudenmaan teatterin uutuudessa Elina Varjomäki esittää Mimmi Lehmää ja Jari Vainionkukka Varista. Kantaesitys on ensi lauantaina. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

Lapset ja aikuiset katsojat voivat nyt tavata suositut eläinhahmot poikkeuksellisesti sisätiloissa.

Viime kesänä Krapin kesäteatterissa Tuusulassa nähtiin Mimmi Lehmä ja Varis - suuri pannukakkuseikkailu Uusimmassa tarinassa ollaan jouluisissa tunnelmissa Keski-Uudenmaan teatterissa Keravalla.

– Tämä on trilogian päätösosa. Aika perusteellisesti on kirjat nyt koluttu, virnistää Elina Varjomäki

Hän on käsikirjoittanut ja dramatisoinut esityksen Jujja ja Tomas Wieslanderin kirjojen pohjalta. Ruotsalaiskirjailijat tekivät tarinoita yli sata, joista on nyt poimittu mukaan jouluiset aiheet.

– Oli haastavaa pohtia, miten saan eri tarinat nivottua yhteen. Yhden tarinan suomensin kuunnelmasta.

Yhdistäväksi teemaksi kokonaispakettiin löytyi valo.

– Jos ei olisi pimeyttä, emme näkisi kaikkia valoja, Elina Varjomäki pohtii.

Tarinassa on joulun odotuksen kuumottavaa tunnetta lapsen näkövinkkelistä.

Tarinassa talvi on tullut, ja sen mukana uudet touhut Mimmi Lehmän ja Variksen maailmaan. Mitä kaikkea hauskaa talvella voikaan keksiä? Tätä tuumii Mimmi Lehmä ja päättää kokeilla ainakin luistelua.

Joulu on myös ihan nurkan takana ja aiheuttaa Varikselle melkein siipihalvauksen: ehtiikö hän paketoida lahjat itselleen?

Mimmi Lehmän ja Variksen joulu on musiikin ja hassuttelun täyttämä sydämellinen esitys tuttujen ystävysten joulun ja talven vietosta. Turvallisuuden tunne on avainsanoja 3–6-vuotiaille suunnatussa tarinassa.

– Tuttuja hahmoja voi tulla tapaamaan myös esityksen jälkeen, Elina Varjomäki kertoo.

Variksen roolissa liihotteleva tuusulalainen Jari Vainionkukka on innoissaan sisätiloihin toteutettavasta esityksestä.

– Tosi makeeta. Täällä voi toteuttaa kaikkea teatterin taikaan liittyviä juttuja valoilla ja musiikilla.

Tekijätiimi lupaa lämminhenkistä ja taianomaista esitystä. Ohjaajaksi on saatu järvenpääläinen Kalle Tahkolahti, joka on aiemmin ohjannut ja näytellyt KUTin aikuisille suunnatuissa produktioissa.

– Kalle näkee tämän tarinan ikään kuin ulkopuolelta ja tuo siihen oman hienon taikansa ja näkemyksensä, Elina Varjomäki kehuu.

Viime kesän kesäteatteriesityksen Varjomäki ja Vainionkukka ohjasivat vielä itse.

– Olemme ajatelleet tarinaa täysin lapsikatsojan näkövinkkelistä. Emme saarnaa, vaan juoni perustuu tuttuihin tilanteisiin, ohjaaja Tahkolahti kertoo.

Joulutarina on Tahkolahdelle ensimmäinen lastenteatteriohjaus ja hän on innoissaan.

– Todella jännää!

Musiikin näytelmään on tehnyt järvenpääläinen Jussi Hongisto. Sanoituksista vastaavat Hongisto ja Elina Varjomäki yhdessä. Esityksessä kuullaan siis ihan uusia lasten joululauluja.

Kantaesityksen näytelmä saa tämän viikon lauantaina. Keski-Uudenmaan teatterissa näytäntöjä on kymmenen. Esitys on myös tilattavissa muihin tiloihin.

Mimmi Lehmän ja Variksen joulu . Esitykset Keski-Uudenmaan teatterissa, Kultasepänkatu 4. Kantaesitys la 16.11. kello 16. Seuraava esitys su 17.11. kello 15. Esityksen kesto n. 45 minuuttia. Lippu.fi

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut