Miss Suomi 2019 on Anni Harjunpää –  voittaja liikuttui täysin voitostaan

Miss Suomi Anni Harjunpää ja perintöprinsessat Riikka Uusitalo sekä Jutta Kyllönen

Toni Tervo

Uudeksi Miss Suomeksi on valittu Anni Harjunpää.

Harjunpää valittiin vuoden 2019 voittajaksi Billnäsin Ruukissa järjestetyssä tilaisuudessa. Perintöprinsessoiksi valittiin Jutta Kyllönen sekä yleisön suosikki Riikka Uusitalo.

–  Tässä mä nyt istun. Olen niin yllättynyt ja ylpeä tästä, hän kommentoi tuoreeltaan.

– Vielä tätä ei käsitä, mutta odotan tätä vuotta innolla. Odotan pääseväni tekemään erilaisia työtehtäviä ja työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.

Harjunpäälle voitto on myös tietyllä tavalla pitkän työn tulos, sillä hän on kertonut aiemmin olleensa hyvin epävarma vartalostaan.

– En ole aina arvostanut itseäni kuten tänä päivänä. Nuorena en pitänyt kehostani ja olin erittäin epävarma itsestäni hyvin pitkään. Olin pitkä ja koin itseni isompana kuin muut tytöt. Koin vartaloni ongelmana, hän kertoi ennen finaalia.

Voiton ratkettua hän kiteyttyi asin ytimekkäästi.

– Olen kasvanut niistä epävarmuuksista ulos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Paikannimet: Hyrrestä Joksuun ja takaisin – Tuusulan nimistö on jatkuvassa murroksessa
  2. Tuusulan asuntomessut: Keudan messutalo syntyi käytännössä täysin opiskelijoiden työllä – taloa tituleerattu useaan otteeseen messujen parhaaksi kohteeksi
  3. Keski-Uusimaan viikon luetuimmissa jutuissa kerrotaan muun muassa ruumiin löytymisestä sadevesikaivosta ja asuntomessuista
  4. Opistot valmistautuvat korona-ajan syksyyn – "On luonnollista, että epidemian vaara vaikuttaa halukkuuteen osallistua kurssitoimintaan"
  5. Henkilö: Olli Huuskonen uudeksi ylilääkäriksi Keravalle: "Haluan jatkaa Orren aloittamaa hyvän työn tekemistä askel kerrallaan"
  6. Suomi yllätti Latvian naisten koripallomaaottelussa
  7. Järvenpääläiset suomensarjan loppuotteluihin: "Pojathan ovat pelanneet kuin enkelit"
  8. Rap-musiikki: ”Meidän 'lökäpöksyjen' piti hengailla hieman syrjemmässä lastauslaitureilla tai parkkihalleissa" – Skinheadien Joensuussa kasvaminen jätti jälkensä MC Jodarokin musiikkiin
  9. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  10. Ville Mustosen kolumni: Puuttuva ihminen
  11. An-Dorra häikäisi Tammakriteriumissa Tampereella
  12. Järvenpää vei nimiinsä kauden ensimmäisen Keski-Uudenmaan derbyn
  13. Lukijalta: Aukkojen paikkaamista ei voida perustaa ulkoiseen motivaatioon
  14. Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä
  15. Mestarien liigasta pudonnut Juventus erotti päävalmentajansa Sarrin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  3. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  4. Henkilöauto paloi "rangaksi" yöllä Keravalla – tuli uhkasi tarttua myös asuntoautoon
  5. Järvenpää Soi täytti Rantapuiston musiikin ystävistä: "Haluamme uskoa, että ihmiset tulevat terveinä paikalle ja ymmärtävät pitää turvavälit muuhun festarikansaan"
  6. Keski-Uusimaan viikon luetuimmissa jutuissa kerrotaan muun muassa ruumiin löytymisestä sadevesikaivosta ja asuntomessuista
  7. Järvenpäässä liikenneonnettomuus – henkilöauto törmäsi valaisinpylvääseen
  8. Tuusulan bussikatoksia elävöitetään vanhoilla kuvilla – kunta kaipaa palautetta pilottikatoksesta
  9. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  10. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin
  11. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  12. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  13. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  14. Henkilö: Olli Huuskonen uudeksi ylilääkäriksi Keravalle: "Haluan jatkaa Orren aloittamaa hyvän työn tekemistä askel kerrallaan"
  15. Järvenpää Soi -festivaali on myyty loppuun – kerää tänä vuonna 10 000 kävijää

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.