Tansaniassa on oma Kerava-metsä – lukion opiskelijat matkaavat istuttamaan taimet itse

Keravan lukion opettaja Ulla-Maija Myllyluoma (oik.takana) toimii myös Keravan kehitysmaayhdistyksen puheenjohtajana. Sanna Sarenius

Sanna Sarenius

Kaksi vuotta Keravan lukiossa käynnissä ollut Tansania-projekti huipentuu pian yhdeksän päivää kestävään matkaan Tansaniaan Arushan kaupunkiin. Matkalle on lähdössä yhteensä seitsemän lukion toisen ja kolmannen vuoden opiskelijaa sekä kuvataiteen opettaja Hanna Ripatti ja musiikin ja draaman opettaja Ulla-Maija Myllyluoma

Paikan päällä käydään safarilla, kouluvierailuilla, yövytään teltassa savannilla ja tutustutaan erilaisin tavoin paikalliseen kulttuuriin. Yksi kokonainen päivä on varattu taimien istutukseen keravalaisten tuella alkunsa saaneeseen Kerava-metsään.

Hyväntekeväisyysprojektin jalkautuminen Keravan lukioon selittyy sillä, että Myllyluoma toimii Keravan kehitysmaayhdistyksen puheenjohtajana.

– Olen asunut Keniassa kolme ja puoli vuotta. Kun tulin takaisin Suomeen heräsi ajatus, että meidänkin pitää pystyä tekemään jotakin hyvää täältä käsin, hän kertoo.

Pari vuotta sitten koululla laitettiin pystyyn Tansania-projekti.

– Tansania valikoitui kohteeksi siitä syystä, että sieltä löytyi kehitysyhteistyön kautta valmis auttamiskohde. Keravan kehitysmaayhdistys on tukenut ystävyyskaupunkiamme Arushaa jo yli 30 vuoden ajan erilaisin tavoin.

Kaksi ensimmäistä vuotta Keravan lukiolla auttamiskohteena oli tyttöjen koulutus.

– Tansaniassa arvostetaan koulutusta ja lapset laitetaan mielellään kouluun. Usein kuitenkin ongelmaksi muodostuu koulupuku ja kirjat, joihin perheillä ei aina ole varaa. Ilman koulupukua ei voi mennä kouluun, Myllyluoma selventää.

– Nyt kun ilmastoahdistus lisääntyy nuorten keskuudessa, päätimme panostaa taimien keruuseen ja istuttamiseen Tansaniassa sijaitsevaan Kerava-metsään.

Ilmastonmuutos iskee pahimmin Afrikkaan, jossa sateet ja kuivuus tulevat lisääntymään.

– Se vaikuttaa myös ruoan tuotantoon itäisessä Afrikassa.

Kahden vuoden aikana Tansania-projektissa mukana olevat oppilaat ovat yhdessä keränneet rahaa muun muassa talkootöillä.

– Olemme järjestäneet talkoita, joissa on yhdessä leivottu ja ommeltu tuotteita. Niitä on myyty eri tapahtumissa. Olemme myyneet myös masai-äitien tekemiä käsitöitä, oppilaat kertovat.

Myyntituotot on lähetetty suoraan kohteeseen. Opiskelijat maksavat matkansa itse.

Tällä hetkellä myynnissä on taimia euron kappale. Jokainen myyty taimi tullaan istuttamaan Kerava-metsään. Nyt koossa on 70 taimea, mutta matkalle lähtiessä niitä on todennäköisesti enemmän. Suurin myyntiponnistus tulee tapahtumaan Sirkusmarkkinoilla, jossa oppilaat tulevat myymään taimia lauantaipäivän ajan.

Taimen ostaja saa mukaansa pienen pahvisen puun.

– Se on jotakin konkreettista vastineeksi tehdystä hyvästä teosta, Ripatti täsmentää.

Oppilaat ovat innoissaan tulevasta matkasta.

– Kun koululla mainostettiin tätä projektia, ensimmäisenä minua innosti ajatus siitä, että pääsee matkalle Tansaniaan, eräs oppilaista kertoo.

– On hienoa, että pääsee tekemään hyväntekeväisyyttä koulun kautta, toinen lisää.

Moni aikoo viedä paikalle aivan konkreettista apua.

– Otan mukaan reilusti kouluvihkoja ja muita koulutarvikkeita. Minulle antaa todella paljon, että pääsen itse auttamaan ja antamaan avun suoraan, eräs oppilaista sanoo.

– Toivomme, että esimerkkimme voi innostaa muitakin kouluja auttamaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. PKKU:n miehille avausvoitto – Reipas nurin
  2. Järvenpään Palloseura jatkoi FC Honka Akatemian kustannuksella voittoputkeaan
  3. Pallokerho Keski-Uusimaan naisille täyspotti Klaukkalassa NJS:ltä
  4. Suomipopin huippusuosittu ohjelma lähetetään järvenpääläisestä rivitalosta – viikossa 250 000 kuulijaa!
  5. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – miesjoukko piinaa huoltoaseman asiakkaita ja Järvenpään kaupungintalo puretaan
  6. Melbournessa 3 000 kunnan asunnoissa asuvaa on joutunut Australian tiukimpaan koronaeristykseen – yli 300 000 melbournelaista on jo erilaisten rajoitusten piirissä
  7. Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen
  8. Italia saattaa ottaa vastaan Välimerellä jumissa olevat siirtolaiset – pelastusalukselle julistettiin aiemmin hätätila
  9. "Neverkusenin" palkintokaappi pysyy tyhjillään, Bayern tylytti Hradeckya Saksan cup-finaalissa
  10. Ikinuori Gianluigi Buffon rikkoi Serie A:n otteluennätyksen
  11. Musiikki: Tarot-muusikko Tommi "Tuple" Salmelan soololevyn ensimmäiset sanat lausuu isä, joka kuoli Salmelan ollessa kuusivuotias – "Monta itkua on vuodatettu, että voikohan tätä edes kertoa"
  12. Duplantis ponkaisi väsyneillä jaloilla Ullevin seiväsennätyksen ja maailman kärkituloksen
  13. Pääkirjoitus: Enemmän yhteistä kuin aivan erilaista
  14. Reino Myllymäen kolumni: Pieni on kaunista
  15. Jokerimörssärit pommittivat KaMalle avausvoiton, Kiri suli 10–0-tilanteesta tappioon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – miesjoukko piinaa huoltoaseman asiakkaita ja Järvenpään kaupungintalo puretaan
  2. Järvenpään yhteiskoulun moduulit siirretään – 14 kilometrin kiertoreitti aiheuttaa haittaa liikenteelle
  3. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  4. Anssi Kela nautiskeli livekauden avauksessaan Tuusulan Krapilla – "Tosi siistiä että olette täällä!"
  5. Koira sai lieden päälle ja aiheutti tulipalon
  6. Hurja tulipalo kerrostalossa Järvenpään Prismaa vastapäätä – parvekkeelle paenneet saatiin alas nostolava-autolla: "Siellä on seinät ja katot aivan mustana"
  7. Keravalla otetaan pian käyttöön Suomen suurin avovankila – katso, minkälaisissa tiloissa lähes 140 vankia suorittavat tuomiotaan
  8. Hyvinkäällä lauantaiyönä kuolemaan johtanut onnettomuus
  9. Järvenpään kaupungintalon purkutyöt aloitetaan – hallinnon henkilöstölle vuokrattu tiloja Perhelästä
  10. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  11. Suomipopin huippusuosittu ohjelma lähetetään järvenpääläisestä rivitalosta – viikossa 250 000 kuulijaa!
  12. Keravalla ei ole ollut poliisiasemaa vuoden 2014 jälkeen, mutta kaupunkilaiset penäävät sitä toistuvasti takaisin – mitä poliisipomo sanoo vaatimuksista?
  13. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  14. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  15. 17-vuotias mies menehtyi nokkakolarissa rekan kanssa Hyvinkäällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.