Onko kaapeissasi ylimääräisiä kuppeja ja kattiloita? - Anna ne opiskelijalle

Tuusulan Nuormarttojen hallituksen jäsen Helena Kortesmaa järjestämässäviime vuoden keräyksen satoa jakelupöydälle. Aino Ylikoski

Jan Pippingsköld

Keittiötarvikkeet ja muut kodin tavarat tekevät opiskelijan kukkaroon ison loven, jos ne pitää kerralla hankkia. Martat ovat keksineet keinon helpottaa itsenäistyvien, omaan kotiin siirtyvien nuorten aikuisten tilannetta. Keino on Kupit ja kapustat kiertoon -keräys, jolla kierrätetään koteihin kertyneitä, tarpeettomiksi jääneitä ehjiä ja puhtaita kodintarvikkeita.

Tuusulan Nuormartat ottavat lahjoituksia vastaan ensi torstaina Mäntymäessä, ja perjantaina ne jaetaan jo käyttäjille. Jakelun hoitaa Keudan opiskelijakunta.

– Viime vuonna Marttaliitto järjesti valtakunnallisen keräyksen, johon yhdistys osallistui. Nyt keräämme tarvikkeita toista kertaa, Tuusulan Nuormarttojen puheenjohtaja Anu Heikkilä kertoo.

Käyttökelpoisten tavaroiden kierrättäminen sopii mainiosti marttayhdistykselle, ja viime vuoden kokemusten perusteella se sopii hyvin myös tuusulalaisille.

– Ruuanlaittovälineitä, ruokailuastioita, aterimia ja muita kodintarvikkeita tuotiin yli 30 isoa laatikollista. Ne eivät mahtuneet kahteen autolastiin, vaan oppilaskunnan puheenjohtajan piti hakea peräkärry niiden kuljettamiseen.

– Tavaroita lahjoittivat muutkin kuin martat. Keräykseen tuodun tavaran joukossa oli paljon aivan uuden näköistä tavaraa, josta ei nähnyt onko se ehtinyt käyttöön ollenkaan. Ihmiset innostuivat hyvin käymään läpi kaappejaan, Anu Heikkilä kertoo.

Kupit ja kapustat kiertoon -tempaus avaa marttayhdistyksen syyskauden. Muu toiminta starttaa syyskuun puolella, mutta tämä keräys haluttiin järjestää elokuun puolella.

Uusia alkuja: Kupit ja kapustat kiertoon! -keräystempaus. 29.8. kello 18–20 osoitteessa Mäntymäki, Luurikuja 1, Tuusula. Järjestäjänä Tuusulan Nuormartat ry. Yhteistyökumppanina ja lahjoitettujen tarvikkeiden jakelijana toimii Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan opiskelijakunta Kuoma.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Opistot valmistautuvat korona-ajan syksyyn – "On luonnollista, että epidemian vaara vaikuttaa halukkuuteen osallistua kurssitoimintaan"
  2. Henkilö: Olli Huuskonen uudeksi ylilääkäriksi Keravalle: "Haluan jatkaa Orren aloittamaa hyvän työn tekemistä askel kerrallaan"
  3. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin
  4. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  5. Jere Karalahti hurahti crossfitiin – edessä kisat liveyleisön edessä: "Olen ikuinen mustangi-villihevonen"
  6. Lukijalta: Aika ja ikuisuus sekä Villi, vapaa ja värikäs
  7. Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa
  8. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  9. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  10. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  11. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään
  12. Tekstiviestit: Miksi kokit eivät käytä maskia ja hanskoja?
  13. Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan
  14. Matilda Castren golfasi huippukierroksen LPGA-kiertueella, nousi kärkikymmenikön tuntumaan
  15. Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Henkilöauto paloi "rangaksi" yöllä Keravalla – tuli uhkasi tarttua myös asuntoautoon
  3. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  4. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  5. Tuusulan bussikatoksia elävöitetään vanhoilla kuvilla – kunta kaipaa palautetta pilottikatoksesta
  6. "Pääministeri Sanna Marinin hääjuhlan kuvaaminen oli suuri kunnia"  – järvenpääläinen Amanda Lehtola nautti Kesärannan kauneudesta
  7. Järvenpää Soi täytti Rantapuiston musiikin ystävistä: "Haluamme uskoa, että ihmiset tulevat terveinä paikalle ja ymmärtävät pitää turvavälit muuhun festarikansaan"
  8. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  9. Järvenpäässä liikenneonnettomuus – henkilöauto törmäsi valaisinpylvääseen
  10. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  11. Järvenpään kaupunkifestivaalin lauantain liput myytiin loppuun
  12. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  13. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.