Kierrätysmyllyllä uusi paikka

KIERRÄTYS Toiminta pyörii jo täysillä. Avajaiset vietetään myöhemmin.

Toiminnanjohtaja Pasi Torkkeli näyttää Kierrätysmyllyn uusiotuotteita; mylly pyörii nyt uusissa tiloissa Wärtsilänkadun alkupäässä. Sauvo Jylhä

Jan Pippingsköld

Järvenpään Kierrätysmylly pyörii täysillä uusissa tiloissaan Wärtsilänkadun alkupäässä. Muuttomatka edellisestä paikasta ei ollut pitkä. Nyt ollaan tutuilla kulmilla. Naapureina ovat huoltoasema ja kukkakauppa.

Uudet tilat ovat Postin entiset. Niissä toimi lajittelu ja viimeksi pakettipiste.

Neliöitä on vähemmän kuin entisessä paikassa, mutta tila on avaran ja valoisan oloinen. Kun ovesta tulee sisään, ensimmäiseksi huomio kiinnittyy ruokailuryhmiin ja muihin huonekaluihin. Vähän kauempana roikkuu valaisimia, tilan takaosassa on kodinkoneita rivissä, elektroniikkaa hyllyssä ja muutama polkupyörä ajajaa odottamassa. Yhdellä seinustalla on hyllyssä astioita. Lisää tavaroita löytää, kun katselee tarkemmin.

Lahjoita sellaista, minkä voisit antaa parhaalle ystävällesi.

Toiminnanjohtaja Pasi Torkkeli kuvailee, mitä kaikkea Kierrätysmyllystä voi hankkia:

– Kaikkea, mitä ensi kodin perustamiseen tarvitaan: huonekaluja, astioita ja niin edelleen.

Vaatteita ja kenkiä ei ole, mutta niistä voi joskus olla jokin kampanja.

Kierrätysmylly saa kaikki myymänsä tavarat lahjoituksina. Uudelleen käyttöön menee hyväkuntoinen tavara: periaatteena on, että lahjoittaa voi sellaista, minä voisi lahjoittaa parhaalle ystävälleen.

– Koneet ja laitteet kokeillaan, ja jos niissä on jotakin sanomista, ne menevät muualle, niitä ei laiteta myyntiin.

– Meillä on myös nouto- ja vientipalvelu, jonka hinta on pysynyt alusta asti samana, Pasi Torkkeli kertoo. Omaa autoa ei siis tarvitse olla, jos kierrätyslöytö on isokokoinen.

Valikoima tietysti vaihtelee sen mukaan, millaista tavaraa lahjoituksina tulee sisään. Asiakkaina onkin vakituisia kävijöitä, jotka käyvät tsekkaamassa tarjonnan säännöllisesti. Järvenpääläisten lisäksi kävijöitä on naapurikunnista ja kauempaakin.

– Asiakkaita on käynyt Oulusta ja muualta pohjoisesta asti. Joku tulee muusta syystä Järvenpäähän ja käy samalla meillä, Pasi Torkkeli kertoo.

Monet käyvät Kierrätysmyllyssä etsimässä 1950–60-lukujen huonekaluja ja designia. Torkkelin mukaan sellaista esineistöä tuleekin myyntiin.

– Vähitellen 1970-lukukin alkaa kiinnostaa.

Tavaraa lahjoittavat muun muassa perikunnat, ja toinen lahjoittajaryhmä ovat varttuneessa ässä olevat ihmiset, jotka muuttavat pienempään.

– Muutetaan omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon ja silloin tavaraa jää pois annettavaksi.

Kierrätysmyllyllä on oma tuotemerkki. Siellä tehdään kierrätetystä materiaalista uusiotuotteita, joiden alkuperän tunnistaa Myllytetty-nimestä. Mehustimen siivilä voi päätyä kattolampuksi tai samovaari pöytävalaisimeksi.

– Meillä on nyt naulakkoja, jotka on tehty kierrätetystä puusta ilman liimaa. Tapit ovat pinnasängyn pinnoista, ja ne on kiinnitetty kiiloilla, Pasi Torkkeli antaa esimerkin tuotteista.

Kierrätysmyllyllä iloitaan tänä keväänä myös Yhteiskunnallinen yritys -merkistä. Sen on myöntänyt Suomalaisen työn liitto.

– Sen myöntämisessä on tiukka auditointi, jossa katsotaan, että kriteerit täyttyvät.

Yhteiskunnallinen yritys -merkin myöntämiseen liittyy tarkoin määritellyt kriteerit.

Tämän tunnuksen on saanut aiemmin esimerkiksi Setlementti Louhela.

Kierrätysmylly on toiminut Järvenpäässä vuodesta 2003.

– Nimi on pysynyt samana.

Kierrätysmylly

Wärtsilänkatu 4, Järvenpää

Toiminut nykyisissä tiloissa huhtikuun alusta, Avajaisjuhla vietetään 25.5.

Avoinna arkisin klo 10–18, toukokuun ajan myös lauantaisin klo 10–14.

Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Kierrätysmyllylle Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Sen saadakseen toimijan on täytettävä kriteerit, joihin kuuluu muun muassa tuottojen käyttäminen yrityksen kehittämiseen.

Kierrätysmylly on voittoa tavoittelematon toimija.

Kierrätysmyllyssä työskentelee yli 20 ihmistä noutamassa ja viemässä tavaroita, lajittelemassa ja kunnostamassa myytävää sekä kunnostamassa tavaroita.

Myllytetty-tuotemerkin alla myydään kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja uusiotuotteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Opistot valmistautuvat korona-ajan syksyyn – "On luonnollista, että epidemian vaara vaikuttaa halukkuuteen osallistua kurssitoimintaan"
  2. Henkilö: Olli Huuskonen uudeksi ylilääkäriksi Keravalle: "Haluan jatkaa Orren aloittamaa hyvän työn tekemistä askel kerrallaan"
  3. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin
  4. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  5. Jere Karalahti hurahti crossfitiin – edessä kisat liveyleisön edessä: "Olen ikuinen mustangi-villihevonen"
  6. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  7. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  8. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään
  9. Tekstiviestit: Miksi kokit eivät käytä maskia ja hanskoja?
  10. Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan
  11. Matilda Castren golfasi huippukierroksen LPGA-kiertueella, nousi kärkikymmenikön tuntumaan
  12. Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"
  13. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  14. Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää
  15. Lukijalta: Avoin kirje liikenneministerille ja muille asianosaisille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Henkilöauto paloi "rangaksi" yöllä Keravalla – tuli uhkasi tarttua myös asuntoautoon
  3. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  4. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  5. Tuusulan bussikatoksia elävöitetään vanhoilla kuvilla – kunta kaipaa palautetta pilottikatoksesta
  6. "Pääministeri Sanna Marinin hääjuhlan kuvaaminen oli suuri kunnia"  – järvenpääläinen Amanda Lehtola nautti Kesärannan kauneudesta
  7. Järvenpää Soi täytti Rantapuiston musiikin ystävistä: "Haluamme uskoa, että ihmiset tulevat terveinä paikalle ja ymmärtävät pitää turvavälit muuhun festarikansaan"
  8. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  9. Järvenpäässä liikenneonnettomuus – henkilöauto törmäsi valaisinpylvääseen
  10. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  11. Järvenpään kaupunkifestivaalin lauantain liput myytiin loppuun
  12. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  13. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.