Keski-Uudenmaan teatteri pääsi kolmivuotisen valtiontuen piiriin – "Olemme kiitollisia asemamme tunnustamisesta"

Keski-Uudenmaan teatterin puheenjohtajana Heikki Lund on helpottunut. Ensimmäistä kertaa Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi myös kolmivuotisia toiminta-avustuksia esittävien taiteiden yhteisöille. Teatterin toiminta arvioitiin taiteellisesti laadukkaaksi, laajaksi ja vakiintuneeksi. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

KERAVA | Keski-Uudenmaan teatterin (KUT) kannatusyhdistys ry on päässyt kolmivuotisen valtiontuen piiriin.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) otti koko maasta kolmivuotisen tuen piiriin kaikkiaan 30 esittävän taiteen yhteisöä, joiden toiminta arvioitiin taiteellisesti laadukkaaksi, laajaksi ja vakiintuneeksi.

– Olemme tietysti kiitollisia ja helpottuneita tuesta ja asemamme määrätynlaisesta tunnustamisesta. Se takaa meille pidemmän perspektiivin suunnitella toimintaamme, ilahtui Keski-Uudenmaan teatterin puheenjohtaja Heikki Lund

–  Kerran vuodessa hakuprosessi käy todella työstä, syö voimia ja aiheuttaa aina epävarmuutta tulevaisuudesta.

Taike jakoi teatterille nyt ensimmäiselle vuodelle 120 000 euron toiminta-avustuksen.

Mukana kolmivuotisien avustuksen saajissa oli teatterin, sirkuksen, tanssitaiteen ja musiikin alan toimijoita sekä tuotantoalustoja ja -taloja.

Kaikkiaan avustuksina jaettiin runsaat 9,6 miljoonaa euroa. Taike myönsi toiminta-avustuksia 162 yhteisölle, joista 30 oli kolmivuotisia.

Päätöksiä varten Taike kuuli kuutta valtion taidetoimikuntaa. Avustukset maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Taike on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Se jakaa vuosittain noin 34 miljoonaa euroa apurahoja ja avustuksia.

Lisätietoa teatterista: kut.fi.

Aiheeseen liittyvää

  1. Tunnetun näyttelijän paluu Keski-Uudenmaan Teatteriin – miesten kehuma, huippusuosittu monologi viinaan menevän tykinkuulan tuuraajan pojasta
    22.1.2019 9:15
  2. Teatteriesityksiä tarjolla läpi talven – Keski-Uudenmaan teatterin uusi tila valmistui talkootyönä
    10.9.2018 12:14
  3. Amerikkalaisen musikaalivelhon moderni klassikko Keravalle – Katso traileri Keski-Uudenmaan Teatterin tulevasta esityksestä
    23.12.2018 11:00

Kommentoi

Mainos: Tuukka Saimén

Talous ensin

| Päivitetty

Mainos: Jonna Weckström ja Jouko Karjalainen

Sosiaalihuollosta puhuminen pitää lopettaa!

| Päivitetty

Mainos: Keski-Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut