Onko tämä murrosikää vai mitä? – Keravalla keskustellaan nuoruudesta

NUORETAiheina muun muassa some, päihteet ja itsenäistyminen.

Perheterapeutti Mervi Hiltunen kutsuu murkkuikäisten vanhempia ensi keskiviikkona Keravan Me-talolle kuulemaan ja keskustelemaan päihteisiin liittyvistä asioista. Helmikuussa aiheena on some. Anton Soinne

Jan Pippingsköld

Nuoren vanhempana ei tarvitse hapuilla yksin, vaan tietoa saa, jos haluaa. Keravalla tietoa on tarjolla esimerkiksi Me-talolla. Kerran kuussa, keskiviikkoiltoina, kurkistetaan jostakin kulmasta nuorten maailmaan.

– Vuoden ensimmäisellä kerralla puhutaan päihteistä, siitä mitä pitäisi tietää ja miten tunnistaa, kertoo murkkuikäisten vanhemmille suunnatun ryhmän vetäjä, perheterapeutti Mervi Hiltunen Päihteistä on liikkeellä monenlaisia käsityksiä, ja tiedolle on käyttöä.

Vaikka aihe voi ollakin rankka, iltaa ei vedetä läpi raskaiden kalvosulkeisten merkeissä.

– Voi kysyä ja keskustella.

Tietoa on tarjolla monenlaisista muistakin aiheista. Tämän kevään teemoja ovat ainakin nuoren itsenäistyminen, sosiaalinen media sekä mielenterveys. Aiheet ovat isoja, ja kiinnostavat moinenikäisten vanhempia.

– Lähtökohtana on nuoruusikä, mutta iltoja ei rajata jonkin tietyn ikäryhmän mukaan. Voi olla 10- tai 11-vuotiaan vanhempi, tai 15–18-vuotiaan tai parikymppisen. Voi olla isä tai äiti, isovanhempi, kummi tai vaikka itse nuori, jos aihe kiinnostaa.

Keskustelua käydään välillä enemmän, välillä vähemmän.

Nuorten asioista puhutaan Me-talolla, Keravan kirjaston toisessa kerroksessa. Illat ovat maksuttomia ja avoimia, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

– Tämä ei ole kurssi, johon pitäisi sitoutua. Voi tulla kun aihe kiinnostaa, ja minuun voi olla yhteydessä, jos toivoo esimerkiksi jotakin aihetta illan aiheeksi, Mervi Hiltunen sanoo.

Tarkoitus on, että toiminta vakiintuu pysyväksi. Me-talo antaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Me-talosta on ensimmäisen toimintavuotensa aikana tullut monipuolinen kaupunkilaisten kohtaamispaikka, johon tulee jatkuvasti uusia toimintoja.

Pian alkaa muun muassa autismikirjon lasten vanhemmille tarkoitettu vertaistukiryhmä.

Yhteistyössä kirjaston kanssa aloitetaan babykinot, joissa katsotaan jokin aikuisille suunnattu elokuva niin, että lapset voi ottaa mukaan Elokuvien ääreen asetutaan kirjaston Pentinkulman saliin. Ensimmäinen leffa katsotaan keskiviikkona 16.1. Ensin kahvitellaan Me-talossa klo 9 ja elokuva alkaa klo 10. Päivän filmi on nimeltään Omaa luokkaansa.

Laurean opiskelijat tulevat kevään aiana Me-taloon pitämään 4–6-vuotiaille tunnekerhoa, jossa sukelletaan eri tunteisiin toiminnallisten ja luovien menetelmien avulla. Kerho on opiskelijoiden opinnäyte.

Eri kieliä kuullaan monessa toiminnassa. Yksi maahanmuuttajia palveleva toimintamuoto on avoin varhaiskasvatus. Mukaan kutsuttaan perheitä, joiden lapsilla ei ole hoitopaikkaa tai joiden lapset ovat niin pieniä etteivät ole vielä päivähoidossa.

Kelan pop up -palvelupiste ertitrealaisille palvelee tätä ryhmää heidän omalla kielellään.

Nuorten vanhemmille

Tietoa ja tukea vanhemmille ja muille nuorten elämästä kiinnostuneille.

Keravan Me-talolla, kirjaston 2. kerroksessa. kerran kuussa, keskiviikkona klo 18–20

16.1. Päihteet – mitä olisi hyvä tietää, kuinka tunnistaa?

13.2. Nuoret ja sosiaalinen media, älylaitteet ja pelaaminen.

13.3. Itsenäistyvä nuori. Itsenäistymisen kehitysvaiheita.

10.4. Nuoren mielenterveys. Mistä huolestua ja miten tukea?

Illat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja maksuttomia.

Lisätiedot ja ehdotukset iltojen aiheiksi: mervi.hiltunen@kerava.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  2. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin
  3. Häiriöitä pääkaupunkiseudun junaliikenteessä
  4. Järvenpään kaupunkifestivaalilla 10 000 kävijää – Porvoo soi -tapahtuma peruttiin Uudenmaan huonontuneen koronatilanteen takia
  5. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  6. Rekka valutti öljyä usean kilometrin matkalle Keravalla ja Tuusulassa
  7. Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin
  8. Koulutyö Järvenpäässä alkaa poikkeusoloissa – koulu aloitetaan porrastetusti ja kaikkia lähikontakteja vältetään
  9. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  10. Järvenpääläinen Petax mukaan 02 Taksi -palveluun – hintoja ja saapumisaikoja voi vertailla etukäteen
  11. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  12. Näköislehdessä tänään: Satavuotiaasta vesibussista tuli kelluva kesäkoti
  13. Hyrylässä samalla paikalla 20 vuotta seissyt vanha it-kanuuna saa lähteä kerrostalon tieltä
  14. Festarikansa kehui Järvenpää soi -tapahtuman järjestelyjä – monet kuitenkin huolestuivat koronan leviämisestä: "Jäkestä tehtiin ihmiskoekeskus!"
  15. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.