Amerikkalaisen musikaalivelhon moderni klassikko Keravalle – Katso traileri Keski-Uudenmaan Teatterin tulevasta esityksestä

Harjoitukset menossa Keravalla Keski-Uudenmaan Teatterissa. Ohjaaja Kalle Tahkolahti, näyttelijä Elina Varjomäki ja pianisti Anu Silvasti pohtimassa esityksen yksityiskohtia. Viimeiset viisi vuotta -musikaali saa ensi-iltansa helmikuussa. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

KERAVA | Keski-Uudenmaan Teatterin erittäin vilkas kevät käynnistyy omien tuotantojen osalta musikaalilla Viimeiset viisi vuotta (The Last Five Years), josta varsinkin Yhdysvalloissa on tullut hitti.

Amerikkalainen musikaalivelho Jason Robert Brown sekä kirjoitti että sävelsi palkitun teoksen vuonna 2001. Sitä kuvaillaan moderniksi klassikoksi. Se on musikaali, mutta myös paljon muuta.

– Tätä voi tulla kuuntelemaan myös ihan kuin akustista klubikeikkaa, kannustavat ohjaaja Kalle Tahkolahti, näyttelijä Elina Varjomäki ja Kapellimestari Anu Silvasti

Mukana on vain kaksi näyttelijää livebändin lisäksi.

Viimeiset viisi vuotta on romanttinen musikaali toiveista, kunnianhimosta ja ihmisistä ajassa.

Tarina näyttelijäksi kaipaavasta Cathystä ja kirjailijaksi nousevasta Jamiesta kuplii popin, rockin ja jazzin sävyissä. Taustalla sykkii unelmien ja vastoinkäymisten kaupunki New York. Tarinassa nainen kelaa tapahtumia taaksepäin ja mies eteenpäin. Sitten ne risteävät.

– Esille nousee pelkästään tarinan kannalta tärkeitä käännekohtia, Kalle Tahkolahti kertoo.

Musikaalissa ei ole dialogia, vaan se muodostuu laulajien sooloesityksistä ja kahdesta duetosta.

Jason Robert Brown haastaa tekijät valtaviin ponnistuksiin.

– Tämä on todella vaativaa laulettavaa minulle ja Jussi Hongistolle Kuin maratonin juoksisi, Elina Varjomäki naurahtaa, kun on juuri vetänyt näytteeksi kaksi musikaalin laulua treeneissä.

Kapellimestari ja pianisti Anu Silvasti sanoo, että musikaalissa kaikki on tarkkaan kirjoitettu sooloja myöten nuoteille.

– Siellä ovat pienimmätkin tilutukset, hän naurahtaa.

Ryhmä tekee todella paljon töitä, ja päämäärä on selvä:

– Katsojalle kaiken pitää näyttää helpolta. Musikaalissa välittyy arkisen tarinan maagisuus, ohjaaja Kalle Tahkolahti kiteyttää.

– Teos ei ole spektaakkeli, vaan siinä luotetaan isoihin tunteisiin. Kaikki musikaalin tapahtumat ovat uskottavan oloisia.

Suomessa Viimeiset viisi vuotta -musikaalia on esitetty Turussa ruotsiksi (Åbo Svenska Teater) ja Tampereella suomeksi Tampereen Työväen Teatterissa.

Elina Varjomäki ja pianisti Anu Silvasti tutustuivat teokseen, kun Varjomäki opiskeli musiikkiteatterin ammattilaiseksi Lahden ammattikorkeakoulussa.

Keskisen Uudenmaan musiikkiopistossa opettava Anu Silvasti on todella kysytty muusikko eri genreissä. Parhaillaan hän on mukana Chess-musikaalissa Svenska teaternissa ja Suomen Kansallisoopperan Oopperan kummituksessa

Keravalla bändin muodostavat Silvasti, Lauri Hongisto ja Juha Pöysä