Näyttelijä Anna-Leena Sipilä sai Keravan kulttuuripalkinnon – "Olen ihan liekeissä ja liikuttunut!"

Anna-Leena Sipilä on tuttu näyttelijä Keski-Uudenmaan Teatterista. Uusimmat leffaroolit ovat elokuvissa Oma maa ja Juice, joka saa ensi-iltansa joulukuun loppupuolella. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

KERAVA| Keravan vuoden 2018 kulttuuripalkinto on myönnetty näyttelijä Anna-Leena Sipilälle

– Tuntuu kerta kaikkiaan upealta. Olen ihan liekeissä. Ja jopa vähän liikutuin, kun minulle asiasta soitettiin, Sipilä tunnelmoi.

Palkinnon jakoivat kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolla vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Miila Halonen ja vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialajohtaja Anu Laitila

Palkinnon arvo on 2 000 euroa.

Elokuvissa Onnen maa ja Juice.

Teatteritaiteen maisteri Anna-Leena Sipilä on esiintynyt niin draamoissa, komedioissa kuin lastennäytelmissäkin.

Hän on työskennellyt pääasiassa freelancer-näyttelijänä muun muassa Kansallisteatterissa, Espoon kaupunginteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Q-teatterissa.

Sipilä tunnetaan Keski-Uudenmaan Teatterin luottokomediennena. Viime kesänä hän hurmasi Hyacint Bucketin roolissa Pokka pitää -näytelmässä Krapin kesäteatterissa.

KUT:issa Sipilä on debytoinut myös ohjaajana yhdessä Seppo Halttusen kanssa komediassa Vaimoni on toista maata sekä yksin Mimmi Lehmä ja Varis -näytelmässä. Vaimoni on toista maata sai suuren suosion ja palasi uusintaensi-illassa ohjelmistoon marraskuussa. Komedia esitetään vielä kaksi kertaa viikonloppuna Keski-Uudenmaan Teatterin uusissa tiloissa Keravalla.

Ensi kesänä Anna-Leena Sipilä nähdään Krapilla näytelmässä Tankki täyteen 2 – Maallamuuttajat

Anna-Leena Sipilä on esiintynyt myös lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Hän on ollut ehdolla Jussi-palkinnon saajaksi parhaasta naissivuosasta Taru Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Pikkusisar vuonna 2000 ja Johanna Vuoksenmaan elokuvassa Viikossa aikuiseksi vuonna 2016.

Uusimmat elokuvaroolit ovat leffoissa Oma maa ja Juice, joka saa ensi-iltansa 26. joulukuuta.

Tuoreimmat televisioroolit ovat olleet tv-sarjoissa Klikkaa mua (2011–2014), Ex-onnelliset (2016, 2018) ja Donna (2018).

Näyttelijänä ja työtoverina Anna-Leena Sipilää arvostetaan lämpimänä, huumorintajuisena ja viisaana, työhönsä positiivisesti suhtautuvana, rautaisena teatteritaiteen ammattilaisena, joka ymmärtää pienistä silmänliikkeistä missä mennään.

Kulttuuripalkinto

Keravan kaupungin kulttuuripalkinto on jaettu vuodesta 1974 lähtien. Palkitut edustavat laajasti keravalaista kulttuurielämää. Saajina on ollut sekä kulttuurin ammattilaisia että ansioituneita alan harrastajia.

Teatteritaiteen maisteri Anna-Leena Sipilä on esiintynyt teattereiden lisäksi lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Vuodesta 2007 lähtien hän on työskennellyt freelancer-näyttelijänä muun muassa Kansallisteatterissa, Espoon kaupunginteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Q-teatterissa. Keski-Uudenmaan Teatterin toiminnassa hän ollut vuodesta 2007 lähtien. Hän on hallituksen jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näköislehdessä tänään: "Hätä tulee heti lähdössä, kun tiedän, ettei vessaan pääse" – yhä useamman suomalaisen suolisto sairastuu
  2. Kohta sitä saa – puistoruokailu pyörähtää käyntiin Järvenpäässä makkarakeitolla
  3. Keravalaisen kemian tohtorin startup toteuttaa yhtälön, jossa ympäristöongelmasta tehdään mahdollisuus – "Valitettava tosiasia on, että idea ei kiinnosta ketään, ellei siitä saa rahaa."
  4. Viides nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  5. Tarhamehiläisiä vuokrataan pelloille ja hedelmätarhoihin töihin – pölyttäjähyönteisten määrä on romahtanut
  6. Brasiliassa ja Meksikossa ennätysmäärä uusia koronakuolemia
  7. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  8. EKP:lta odotetaan lisää muskeleita koronakriisin hoitoon
  9. Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa, jossa epidemia kiihtyy
  10. Säilymisestä kamppaileva Moisanderin Bremen kärsi kotitappion
  11. Tänään jännätään ammattikorkeakoulujen valintakokeen ensimmäisen vaiheen parissa
  12. Puolustusvoimain lippujuhlan päivää juhlistetaan tänään – poikkeusohjelmassa luvassa niin perinteitä kuin Pete Parkkosta
  13. Barack Obama otti kantaa USA:n protesteihin: "Olette todistaneet liian paljon väkivaltaa niiltä, joiden tulisi suojella teitä"
  14. Saksa hyväksyi uuden koronatukipaketin – 300 euroa lapsiperheille, arvonlisäveroa lasketaan
  15. Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä tänään 31 vuotta – muistelu yhä tabu Kiinassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asfalttityömaan onnettomuus aiheutti laajan sähkökatkon Järvenpäässä
  2. Muurahaispesä sytytettiin palamaan Keravalla – valpas ulkoilija huomasi liekit
  3. Järvenpään massiivinen sähkökatkos on ohi – liki 18 000 asiakasta oli ilman sähköä puolisen tuntia
  4. Avotulen teko on kielletty metsäpalovaaran vuoksi – palokunta kävi viime yönä epävirallisella nuotiopaikalla toistamiseen lyhyen ajan sisällä
  5. Kerää ja skannaa -palvelusta tuli suosittu koronakevään kauppareissuilla – palvelu otetaan käyttöön tänään Järvenpään Prismassa
  6. Mokkapaloja ja mielikuvitusta – tuusulalainen Salla Mäkinen eteni yli 600:n joukosta kymmenen leivontataiturin finaaliin
  7. Kohta sitä saa – puistoruokailu pyörähtää käyntiin Järvenpäässä makkarakeitolla
  8. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  9. Viides nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  10. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  11. Festivaalin yllätys Järvenpäässä ja Tuusulassa – mikrokonserttien putki taiteilijakodeissa, parvekkeiden alla ja puutarhoissa
  12. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  13. Näköislehdessä tänään: Kesäkukkia ei löydy maisemasuunnittelijan omalta pihalta – poimi talteen Eva Wuiten puutarhavinkit
  14. Neljäs nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  15. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.