Ohikulkija pelasti tajuttoman nuoren kadulta keskellä päivää – tuskastunut äiti: "Nuorten oikeuksia korostetaan liikaa"

Kuvituskuva. Lotta Åberg / arkisto

toimitus

Ohikulkija löysi viime sunnuntaina Porvoossa tajuttoman nuoren makaamasta kevyenliikenteenväylällä. Hänet toimitettiin sairaalaan ensin Porvooseen ja sitten Helsingin Meilahteen.

Uusimaa-lehti kertoo, että apu tuli viime hetkellä.17-vuotiaan nuoren elimistöstä löytyi muun muassa erittäin vaarallista fentanyyliä, joka on tehohoitoon tarkoitettu vahva kipulääke, mutta joka voiaiheuttaa muun muassa hengityksen lamaantumista.

Nuori löytyi kadulta aamupäivällä. Nuorenäiti kertooUusimaalle, että hänen lapsensa oli viettänyt viikonloppua useamman alaikäisen nuoren porukassa.

– Hänen seurassaan oli viikonloppuna muitakin nuoria. Kaikki olivat alaikäisiä. Vanhempien kannattaa nyt ottaa tarkempi ote nuoriinsa. Meidänkin nuoren kropasta löytyi seitsemää eri huumausainetta. Huumeongelmaa ei oteta riittävän vakavasti.

Tuskastunut äiti kertoo, että nuorille korostetaan liikaa heidän oikeuksiaan. Enemmän pitäisi puuttua nuoren ongelmiin.

– 16 vuotta täyttäneen nuoren ei esimerkiksi tarvitse laitoshoidossa suostua huumetestiin. Ja alaikäisten rikkeistä tulee vain ilmoitus huoltajille poliisilta tai sosiaalitoimesta, muttei esimerkiksi sakkoja tai apua. Sehän vain lisää nuorten välinpitämättömyyttä. Minusta nuoria ei pitäisi päästää esimerkiksi laitoshoidosta lomille ellei tämä suostu testeihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jokelan kirkon tulevaisuus on edelleen auki – korona viivästytti päätöksen tekemistä
  2. Kaupunginjohtaja Naukkarinen: "Järvenpään lomautukset eivät koske kaikkia työntekijöitä, vaan heitä, joiden työtehtävät ovat vähentyneet."
  3. Näköislehdessä tänään: Eläkejohtaja: Talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  4. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  5. Tuusulanjärven ympäripyöräilijät ovat pysähtyneet Ruskelassa reilusti yli 5 000 kertaa – koronan takia pyöräilyt voi kirjata nimikirjalehdelle myös kotona
  6. Jalkapallo heräilee eri puolilla Eurooppaa – Ranskassa kiistellään kauden lopettamisen ennenaikaisuudesta
  7. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  8. Tekstiviestit: Mitä jos 70-vuotiaan tilalla olisi ylipainoinen?
  9. Ohisalo STT:lle: Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin
  10. Tukholman maraton on vaarassa peruuntua
  11. Ylennettävien nimet julki ensi viikolla – ”Ylennystietoon ei liity salassapidon intressiä”
  12. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  13. Yhdysvaltalaismediat: NBA pyrkii jatkamaan kautta 31. heinäkuuta
  14. "Aina kun meillä on ongelmia, me otamme koiria" – suomalaiset innostuivat lemmikeistä, kuten laman kynnyksellä on tapana
  15. Yhdysvalloissa runsaat 1 200 uutta koronaviruskuolemaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  2. Keravan johtava ylilääkäri lähtee uusiin haasteisiin – "Pääsen rakentamaan entistä toimivampaa perusterveydenhuoltoa yhdessä kuntien kanssa"
  3. Keravalla koronatilanteessa nollaviikko – ei yhtään uutta tartuntaa
  4. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  5. Järvenpäässä viime vuoden lopulla kadonneen miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi – epäilty vangittu
  6. Kolmen auton kolari Tuusulassa
  7. Kun alkaa golfammattilaiseksi, se on vähän kuin formula – "Pitäisi isältä löytyä takametsää tai pääomaa"
  8. Nainen onki Keravanjoesta kuolleen liskon – Korkeasaaren asiantuntija: "Arvelisin, että erikoinen löydös on aikuinen iguaani"
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  11. Krapin Pajan heinäkuun konsertit siirtyvät piha-alueelle? – "Mittailemme pihaa turvavälejä varten"
  12. Airiston veneturmatutkinta valmis: Poliisi epäilee moottoriveneen kuljettajaa kuolemantuottamuksista
  13. Koulun oppilaalla todettu koronavirustartunta Tuusulassa – 16 oppilasta asetettu karanteeniin
  14. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  15. Hyrylän silhuetissa on nyt useita nostureita – Rykmentinpuistoon nousee uusia kerrostaloja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.