Nanna Karalahti avaa Keravan kartanolle Soul Bowl -kahvilan – tarjolla herkkuja, jotka tekevät hyvää myös sielulle

Nanna Karalahti (vas.), Karoliina Koivisto ja Sara Aarnio odottavat innostuneen jännittyneinä sitä, miten aivan uudenlainen kahvila otetaan vastaan. Mari Mäkinen

toimitus

KERAVA | Kun Nanna Karalahti hiljattain kuuli, että Keravan kartanolla ei tänä kesänä ole kahvilayrittäjää, näki hän jo mielessään, millainen kahvila sinne sopisi.

– Ystävälläni on useampi terveyskahvila Helsingissä, ja ehdotinkin hänelle, että hän perustaisi sellaisen myös Keravalle, Karalahti kertoo.

Ystävä ei kuitenkaan ehtinyt, mutta ehdotti, että Karalahti ryhtyisi puuhaan itse.

– Ajattelin, että en mitenkään voi. Minulla on töitä vaikka kuinka paljon ja toinen lapsi tulossa.

Ihmiset ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan.

Ajatus jäi kuitenkin vaivaamaan. Kun veli palasi Indonesian matkalta puolisonsa Sara Aarnion kanssa ja Aarnio hehkutti matkan aikana syötyjä ihania smoothie-kulhoja, vinkkasi Karalahti, että mitäs jos niitä saisi pian myös Keravalta. Muuta ei tarvittu. Aarnio innostui niin paljon, että pian naiset olivat yhtiökumppaneita ja täydessä touhussa perustamassa kahvilaa.

Sen jälkeen kaikki on tapahtunut pikavauhdilla.

– Meillä on ollut vain puolitoista viikkoa aikaa pistää putiikki pystyyn. Minulta jännitys on vienyt välillä yöunetkin, Aarnio myöntää nauraen.

Ylihuomenna aukeavassa Soul Bowl -kahvilassa pääpaino on terveellisissä herkuissa. Luomua suositaan, kun sen hankintahinta vain on asiakkaan kannalta järkevä.

– Aamiaisella kello 9–12 voi syödä listatuotteiden ohella esimerkiksi smoothie-kulhon tai tuorepuuron, inkivääri- tai vihershotin ja avocadokräkkereitä, naiset listaavat.

Kello 12–16 kahvila on kiinni ja kello 16:sta iltakahdeksaan tarjolla on koko menu. Se tarkoittaa smoothie-kulhojen ohella muun muassa kulhosalaatteja, erilaisia luomumehuja, jogurtteja, granolaa ja kräkkereitä.

– Meiltä saa erikoiskahveja ja tietenkin myös ihan perinteisiä pullia ja leivonnaisia, kuten vaikkapa mokkapaloja. Ja aukioloja tarkastamme, mikäli kysyntä niin vaatii, Karalahti sanoo.

Viikonloppuisin kahvila on auki kello 10–16.

Omistajat toivovat, että mahdollisimman moni keravalainen löytää paikan ja huomaa, että terveellinen ruoka voi olla oikeasti herkullista.

– Ja tietenkin toivomme, että saamme asiakkaita myös Tuusulasta, Järvenpäästä ja Sipoosta. Eihän tuo ole matka eikä mikään vaikka pyörällä polkaista tänne, Karalahti houkuttelee.

Päävastuu kahvilan päivittäisestä hoidosta on Sara Aarniolla ja Karalahden sisarella Karoliina Koivistolla. Nanna Karalahti on mukana sen, minkä muilta töiltään ehtii, ennen kuin jää äitiyslomalle.

Luotto kahvilan menestykseen on vahva.

– Uskon, että ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan, ja trendi sen suhteen on vain noususuuntainen, Karalahti toteaa.

Keravan kartano

Keravan kartano sijaitsee Keravanjoen rannalla osoitteessa Kivisillantie 12.

Kartanossa toimii kesän ajan kesäkahvila ja kesäteatteri.

Kartanon tiloissa toimiva Vekarateatteri isännöi Keravan kartanon kesäteatteria.

Kahvilan tiloissa on koko kesän KuumArt ry:n taidenäyttely, jossa on esillä yli 70 työtä.

Kartanon pihalla voi kesän ajan seurailla muun muassa kukon, kanojen, lampaiden ja pupujen touhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kirjallisuus: Dystopia Järvenpäästä
  2. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  3. Runsas vesisade työllisti Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta lauantaina – "Ei tämä Suomessa poikkeuksellinen tilanne ole"
  4. Gubbe on ikäihmisen ystävä arjessa – uudenlainen vanhuspalvelu pitää seniorin aktiivisena
  5. Honka Akatemia päihitti Pallokerhon 5–2 kotikentällä: "Jäi tyhjä olo, pelisuunnitelma jossakin vaiheessa vähän posahti"
  6. Tallipomo viiltää: "Ei tarpeeksi hyvää tallille, jonka nimi on Ferrari"
  7. Puolassa poliisi jahtaa metsään karannutta ex-sotilasta ja hänen lemmikkipuumaansa – mies ei suostunut luovuttamaan lemmikkiään eläintarhaan
  8. Odotettua suurempi joukko hongkongilaisia uskaltautui äänestämään demokratiamielisen opposition esivaaleissa – ministeri varoitti etukäteen mahdollisesta lainvastaisuudesta
  9. Fraser-Pryce kiiruhti Jamaikalla omaa vauhtiaan, vastatuulessa syntyi kauden kärkiaika
  10. Suomessa todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  11. Lukijalta: Kelvottomia katuja on yhä Järvenpäässä
  12. Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä
  13. NHL kielsi seuroilta koronatestien tulosten julkaisun ja loukkaantumisista kertomisen – pelaajien yksityisyyden suoja ensiarvoista
  14. Trumpin lievennys Roger Stonen tuomioon saa kritiikkiä myös republikaaneilta – Mueller puolusti tutkintaansa Valkoisen talon syytöksiltä
  15. Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Runsas vesisade työllisti Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta lauantaina – "Ei tämä Suomessa poikkeuksellinen tilanne ole"
  2. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – salama teki reikiä Järvenpään sisäkattoihin ja Kerava sulki Nesteen viereisen pysäköintialueen
  3. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  4. Vesi tulvi omakotitalon kellariin Kellokoskella
  5. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  6. Elisa kehittää verkkonsa kattavuutta Keski-Uudellamaalla – katso yltääkö uusi verkko kotiisi!
  7. Anttilan talon kohtalo ei vielä lähelläkään ratkaisua: "Tämä on todella mutkikasta" – tontille hahmoteltu jopa 14-kerroksista asuintaloa
  8. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  9. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  10. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  11. Mannilantie 42 A:n pysäköinti muuttui keväällä maksulliseksi – "Alueen maksullisuus on otettu positiivisesti vastaan", kommentoi pysäköintioperaattorin toimitusjohtaja.
  12. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  13. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  14. Lähes valmis Järvenpäästä Jokelaan vievä kevytväylä jo on kovassa käytössä – "Toivottiin jo 30 vuotta sitten, kun kävin itse koulua"
  15. Teemu Pukin Norwichin putoaminen Valioliigasta varmistui rökäletappiolla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.