Päätoimittajien yhteinen kannanotto: Julkisuudessa työtään tekevien vainoamiseen pitää voida puuttua

Kotimaisten tiedotusvälineiden päätoimittajat julkaisivat tänään yhteisen kannanoton johdonmukaista painostusta ja suoranaista uhkailua vastaan. Kannanottoon ovat sitoutuneet myös kaikki Etelä-Suomen Median lehtien päätoimittajat.​

Kuvituskuva Johanna Erjonsalo

toimitus

Päätoimittajien kannanotto 10.4.2018: Julkisuudessa työtään tekevien vainoamiseen pitää voida puuttua

Journalisteihin ja muihin avoimesti omalla nimellään toimiviin ihmisiin kohdistuu johdonmukaista painostusta ja suoranaista uhkailua. Viime aikoina häirintä on entisestään koventunut, eikä tekijöitä ole nykylainsäädännön puitteissa saatu pysäytettyä.

Suomalaisen median päätoimittajina vaadimme, että toimittajien ja muiden julkisuudessa ammatillisesti toimivien ihmisten oikeusturvaa parannetaan. Tarvittaessa on oltava rohkeutta muuttaa lainsäädäntöä ja tarkastella uudelleen vallitsevia oikeuskäytäntöjä.

Suuri osa häiritsijöistä toimii nimettöminä tai väärillä nimillä antaen vaikutelman spontaaniudesta.

Pahimmillaan työtään tekevän toimittajan kohtaama häirintä ja kiusanteko on niin laajaa, että sitä voidaan pitää systemaattisena vainoamisena.

Osa esittää toimivansa sananvapauden tai muiden vapaan yhteiskunnan hienoimpien periaatteiden nimissä. Silti useiden yhteistoiminta vaikuttaa masinoidulta ja järjestelmälliseltä, kuten on nähty Turun Sanomien / Lännen Median Rebekka Härkösen, Ylen Jessikka Aron ja eräiden muiden journalistien kohdalla.

Vetoamme kansanedustajiin ja virkamiehiin, jotka työkseen ajantasaistavat lainsäädäntöä, vastaamaan uudenlaisiin ongelmiin.

Lakiin muutama vuosi sitten tuotu vainon käsite oli askel oikeaan suuntaan, mutta hybridivaikuttamisen ja informaatiosodan keinojen kovetessa se ei kata kaikkia eteen tulevia tilanteita.

Pahimmillaan työtään tekevän toimittajan kohtaama häirintä ja kiusanteko on niin laajaa, että sitä voidaan pitää systemaattisena vainoamisena.

Vainoaminen on uhka sananvapaudelle myös Suomessa. Toimittajan on vaikeaa jatkaa yhteiskunnallisen perustehtävänsä eli normaalin työnsä tekemistä parhaalla tavalla. Vainoaminen uhkaa aiheuttaa itsesensuuria.

Emme hyväksy suomalaisen yhteiskunnan muuttumista sellaiseksi, jossa kuka tahansa julkisuudessa esiintyvä ja avoimuutta osoittava henkilö voidaan alistaa kiusaamiselle ja mustamaalaukselle ilman keinoja siihen puuttua.

Helsingissä 10.4.2018

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  2. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  3. Osaa manaa Tuusulanjärveä kiertävän kevytväylän kuntoa – toisille väylän kunto kelpaa
  4. Siirtolapuutarhamökeissä kesää vietetään hissukseen – riskiryhmäläisille kesäkeidas on nyt entistäkin tärkeämpi
  5. Mikä saa eturivin lauluntekijän Keravalle? – "Projekti vanhan talon parissa sitoo, ja nyt on kova hinku päästä luomaan uusia biisejä"
  6. Käräjillä alkaa oikeudenkäynti United Brotherhoodin johtajan raskaista syytteistä – epäillään välittäneen kilokaupalla huumeita ja rakennuttaneen jengirahoilla omakotitaloja Porvooseen
  7. Ympäristötaitelija Christo on kuollut 84-vuotiaana – paketoi urallaan esimerkiksi Berliinin valtiopäivätalon
  8. Huviveneellä pitää jatkossa olla päällikkö, mutta veneen vuokraaminen helpottuu
  9. 50 uutta liikennemerkkiä, vähimmäisnopeus, pyöräilijöille takavalo – uusi liikennelaki tulee voimaan tänään
  10. USA lähetti Brasiliaan kaksi miljoonaa annosta lääkettä, jonka tehosta ei ole näyttöä
  11. Suomalaiset saavat matkustaa taas Viroon – ulkoministeriö kehottaa välttämään vapaa-ajan matkoja ulkomaille
  12. Reino Myllymäen kolumni: Asenne ja varusteet ratkaiseva
  13. Pääkirjoitus: Kaikkien aikojen koulukevät ohi
  14. Puutavarajunan palo sytytti useita maastopaloja Lahti–Riihimäki-radan varrelle – iso haitta raideliikenteelle
  15. NHL aikoo testata pelaajat päivittäin, jos kausi saadaan jatkumaan – miljoonien dollarien kulut luvassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus
  2. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  3. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  4. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  5. Mäntsälän Myllymäen koululla koronavirustapaus – 9 oppilasta karanteeniin
  6. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  7. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  8. Runsas kuminpoltto häiritsee asukkaita Järvenpäässä – "Palaneen käry leijuu asuntoihin ja melu kuulu satojen metrien päähän"
  9. Nainen onki Keravanjoesta kuolleen liskon – Korkeasaaren asiantuntija: "Arvelisin, että erikoinen löydös on aikuinen iguaani"
  10. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  11. Näköislehdessä tänään: Manisha Hamal ei halunnut kotirouvaksi, joten hän opiskeli – Suomessa hänestä tuli siivooja
  12. Tuusulan uimahalli avaa ovensa maanantaina – sisään pääsee jonotusnumerolla, jos halli on täynnä
  13. Järvenpäässä valmistellaan isoa kansanjuhlaa tunnetun maamerkin hengessä – myös seinämaalaukselle haetaan sopivaa kohdetta
  14. Keravan johtava ylilääkäri lähtee uusiin haasteisiin – "Pääsen rakentamaan entistä toimivampaa perusterveydenhuoltoa yhdessä kuntien kanssa"
  15. Pian Tuusulanjärvessä uidaan koiraa – Osallistuvan budjetoinnin idea koirien uimapaikasta on loppumetreillä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.