Keski-Uudenmaan Teatteri hankki oman teatteritalon Keravalta – avajaispäivä ja 20-vuotisjuhla syksyllä: "Tavoitteena neljä esitystä viikossa"

Teatteriperinne Keravan teatteritalossa jatkuu, kun Heikki Lundin johtama Keski-Uudenmaan Teatteri vuokrasi tilan pitkällä sopimuksella. Katsomo laajenee noin 140 hengen saliksi. Sauvo Jylhä

Oskari Lehto

KERAVA | Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Teatteri eli KUT on hankkinut oman teatteritilan Keravalta. Kyseessä on Kultasepänkadulla sijaitseva niin sanottu Keravan teatteritalo, jossa aikaisemmin toimi Vekarateatteri.

Keski-Uudenmaan Teatteri on tehnyt tilasta pitkäaikaisen vuokrasopimuksen.

Olemme etsineet omaa tilaa kohta 20 vuotta.

–Olemme etsineet omaa tilaa kohta 20 vuotta ja nyt tuli yllättäen mahdollisuus vuokrata tämä tila. Emme ehtineet varsinaisesti budjetoida mitään tälle vuodelle muutostöitä varten, mutta olemme onnellisia, että saimme tämän tilan, teatterinjohtaja Heikki Lund kertoo.

Teatteritalo on tarkoitus remontoida uuteen uskoon seuraavien kuukausien aikana. Teatteritalon avajaiset ja Keski-Uudenmaan teatterin 20-vuotisjuhlat on tarkoitus järjestää syyskuun 1. päivänä.

–Salissa on tällä hetkellä 118 paikkaa. Suurennamme tilaa siirtämällä seinää metrillä ulospäin ja yritämme saada katsomoon 140 istumapaikkaa.

Teatteritalon tila tyhjeni joulukuussa. Myös katsomon penkit ja muu irtaimisto on viety pois.

KUT:n tulevista investoinneista suurin on uusien katsomon istuinten hankinta. Lisäksi uusitaan teatterisalin valo- ja äänikalusto.

–Tilan ilmanvaihto ei aiemmin toiminut kunnolla, mutta putket on käyty läpi ja nyt ilma vaihtuu taas, Lund vakuuttaa.

Teatterin aulatilaan etsitään ulkopuolista toimijaa, joka huolehtisi väliaikapalveluista. Näillä näkymin myös teatterin toimisto muuttaa Keravan keskustasta teatteritalolle syksyllä.

–Lavastajamme Mikko Rantanen suunnittelee tilan sisustuksen niin, että teatteritila alkaisi heti ulko-ovelta.

Keski-Uudenmaan Teatterilla oli viime vuonna esityksiä Tuusulassa Krapin kesäteatterissa ja Krapin Pajalla, Järvenpään Aino-maneesissa sekä Keravalla Keuda-talon Kerava-salissa. Heikki Lundin mukaan esityksiä on jatkossakin muualla, mutta Krapin Pajalla ja Kerava-salissa määrä saattaa jonkin verran vähentyä.

Oman tilan ansiosta Keski-Uudenmaan Teatteri voi toimia entistä joustavammin.

Vetonauloille on helpompi varata lisää esityksiä ja näytelmien harjoituksia voidaan jatkossa pitää omissa tiloissa.

–Tavoitteena on järjestää keskimäärin neljä esitystä viikossa. Esityksiä tulee olemaan aikuisille ja lapsille. Lisäksi voimme ottaa tänne erilaisia vierailevia esiintyjiä. Mahdollisuuksien mukaan tiloja voidaan myös vuokrata ulkopuoliseen toimintaan, Heikki Lund valottaa.

Keravan teatteritalo

Keravan teatteritalo sijaitsee Sampolassa osoitteessa Kultasepänkatu 4.

Tila on 336 neliön suuruinen ja siellä on ollut 118 hengen nouseva katsomo.

Teatteritalon kiinteistö on vuodelta 1989. Kiinteistön omistaa rakennusyhtiö SRV:n pääomistaja Ilpo Kokkila

Teatteritalossa vuodesta 1996 toiminut Vekarateatteri joutui luopumaan tilasta viime vuonna. Vekarateatterin toiminta jatkuu Keravan kartanolla.

Teatteritalo oli myynnissä, mutta ostajaa ei löytynyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kohta sitä saa – puistoruokailu pyörähtää käyntiin Järvenpäässä makkarakeitolla
  2. Keravalaisen kemian tohtorin startup toteuttaa yhtälön, jossa ympäristöongelmasta tehdään mahdollisuus – "Valitettava tosiasia on, että idea ei kiinnosta ketään, ellei siitä saa rahaa."
  3. Viides nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  4. Tarhamehiläisiä vuokrataan pelloille ja hedelmätarhoihin töihin – pölyttäjähyönteisten määrä on romahtanut
  5. Mokkapaloja ja mielikuvitusta – tuusulalainen Salla Mäkinen eteni yli 600:n joukosta kymmenen leivontataiturin finaaliin
  6. Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa, jossa epidemia kiihtyy
  7. Säilymisestä kamppaileva Moisanderin Bremen kärsi kotitappion
  8. Tänään jännätään ammattikorkeakoulujen valintakokeen ensimmäisen vaiheen parissa
  9. Puolustusvoimain lippujuhlan päivää juhlistetaan tänään – poikkeusohjelmassa luvassa niin perinteitä kuin Pete Parkkosta
  10. Barack Obama otti kantaa USA:n protesteihin: "Olette todistaneet liian paljon väkivaltaa niiltä, joiden tulisi suojella teitä"
  11. Saksa hyväksyi uuden koronatukipaketin – 300 euroa lapsiperheille, arvonlisäveroa lasketaan
  12. Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä tänään 31 vuotta – muistelu yhä tabu Kiinassa
  13. Valko-Venäjän presidentti erotti hallituksen – valmistautuu elokuun presidentinvaaleihin
  14. Uusi käänne Madeleine McCannin katoamisessa – Saksan poliisilla uusi epäilty
  15. Kaksi kuoli ja yksi loukkaantui auton ulosajossa Vaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asfalttityömaan onnettomuus aiheutti laajan sähkökatkon Järvenpäässä
  2. Muurahaispesä sytytettiin palamaan Keravalla – valpas ulkoilija huomasi liekit
  3. Järvenpään massiivinen sähkökatkos on ohi – liki 18 000 asiakasta oli ilman sähköä puolisen tuntia
  4. Avotulen teko on kielletty metsäpalovaaran vuoksi – palokunta kävi viime yönä epävirallisella nuotiopaikalla toistamiseen lyhyen ajan sisällä
  5. Kerää ja skannaa -palvelusta tuli suosittu koronakevään kauppareissuilla – palvelu otetaan käyttöön tänään Järvenpään Prismassa
  6. Mokkapaloja ja mielikuvitusta – tuusulalainen Salla Mäkinen eteni yli 600:n joukosta kymmenen leivontataiturin finaaliin
  7. Kohta sitä saa – puistoruokailu pyörähtää käyntiin Järvenpäässä makkarakeitolla
  8. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  9. Viides nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  10. Festivaalin yllätys Järvenpäässä ja Tuusulassa – mikrokonserttien putki taiteilijakodeissa, parvekkeiden alla ja puutarhoissa
  11. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  12. Näköislehdessä tänään: Kesäkukkia ei löydy maisemasuunnittelijan omalta pihalta – poimi talteen Eva Wuiten puutarhavinkit
  13. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  14. Neljäs nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  15. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.