Kävelykatu Janne valmistautuu jouluun

Pop up -kojuihin voi varata myyntiaikaa ilman pidempää sitoumusta vaikka päiväksi kerrallaan. Kojut aukeavat 2. joulukuuta avajaisissa.

toimitus

JÄRVENPÄÄ | Joulutori punaisine mökkeineen elävöittää Järvenpään kävelykatua avajaisten myötä lauantaina 2. joulukuuta alkaen.

Joulukadun avajaiskulkueeseen voivat osallistua esimerkiksi yhdistykset, yritykset, yhteisöt, seurat tai vaikkapa koululuokat. Joulukulkueen iloisin joukkue palkitaan 200 euron stipendillä.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantaihin 27.11. saakka Sykkeen toimistolle. Suomen Tivolin hevoskaruselli pyörii lapsille ja aikuisille avajaisaamuna kello 9 alkaen, maksutta.

Joulukadun avajaispuheen pitää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu Estradin ottaa haltuunsa puheen jälkeen mentalisti-taikuri Kalle Tahkolahti Tiernapojat esiintyvät Markku Häkkisen luotsaamina avajaiset päättää taidokas SoliC-lauluyhtye.

Tänä vuonna kojuja on 9, lisäksi odotettu Liina-Lyydian pieni punainen Minikiska glögikahvila tarjoilee herkkuja maanantaina 11. joulukuuta alkavalla viikolla.

Kojuissa on myytävänä muun muassa koruja, havukransseja, sinappia, villasukkia, leipomuksia ja muita jouluisia tuotteita.

Sykettä ja Sinfoniaa yhdistyksen hallinnoimiin Pop up -kojuihin voi varata myyntiaikaa ilman pidempää sitoumusta vaikka vain päiväksi kerrallaan.

Pop-up kojuihin on ilmoittautunut jo esimerkiksi Outlet-myymälöistä Iittala ja Finlayson ja paikallisia yhdistyksiä.

Pop up päivän hinta on 24,80 euroa, joka sisältää myös 24 prosentin arvonlisäveron.

Uniikkeja ostoksia voi tehdä mökeistä aatonaattoon lauantaihin 23. joulukuuta saakka. Kojut ovat auki keskiviikosta perjantaihin kello 11–18, lauantaisin kello 10–15 ja sunnuntaisin kello 12–18. Osa kojuista palvelee myös maanantaisin ja tiistaisin. Itsenäisyyspäivänä keskiviikkona 6. joulukuuta tori on suljettu.

Kojun voi varata ja ilmoittaa joukkueen kulkueeseen ma 27.11. mennessä soittamalla numeroon 040 315 2856 tai sähköpostitse kavelykatu@jarvenpaa.fi sekä tai nettisivuilta www.sykettajasinfoniaa.fi/varauslomake

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuusulan asuntomessut: Messuilla myynnissä sotiemme naisten merkki – numero 001 meni Jenni Haukiolle
  2. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  3. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  4. Moniaistiseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas – näissä kohteissa on Tuusulan asuntomessujen elämyksellisimmät saunat:
  5. Luovat ratkaisut tulivat tarpeeseen muotikaupassa – korona peruutti hankintamatkat ja aiheutti valmistajille materiaalipulmia
  6. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  7. Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä
  8. Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin
  9. Harris penäsi johtajuutta ja syytti Trumpia koronakriisistä demokraattien vaalitilaisuudessa
  10. Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä
  11. Korona otti ensimmäisen niskalenkin, jalkapallon Mestarien liigassa luovutusvoitto
  12. PSG:n europelikirous katkesi satumaisella tavalla, Atalantan tuhkimotarina särkyi lisäajalla
  13. Yksi Valko-Venäjän mielenosoituksissa pidätetty kuoli vankilaan siirron jälkeen
  14. Turun Kalevan Kisoissa kasvomaskeja on saatavilla, mutta suositusta käytöstä ei
  15. Pia Lohikoski – Harkitseeko hallitus VR:n kanssa vaunujen määrän lisäämistä junissa?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  2. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin
  3. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  4. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  5. Järvenpään kaupunkifestivaalilla 10 000 kävijää – Porvoo soi -tapahtuma peruttiin Uudenmaan huonontuneen koronatilanteen takia
  6. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  7. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  8. Häiriöitä pääkaupunkiseudun junaliikenteessä
  9. Näköislehdessä tänään: Satavuotiaasta vesibussista tuli kelluva kesäkoti
  10. Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin
  11. Rekka valutti öljyä usean kilometrin matkalle Keravalla ja Tuusulassa
  12. Luovat ratkaisut tulivat tarpeeseen muotikaupassa – korona peruutti hankintamatkat ja aiheutti valmistajille materiaalipulmia
  13. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  14. Valmentajan mielestä vääryyttä kokenut Carolina taipui toisessa jatkoerässä Bostonille NHL:n pudotuspeleissä
  15. Vettel uudella korilla viikonloppuun – Ferrari löysi "pienen vian"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.