Koronaviruksen aiheuttama tauti on vienyt teholle Suomessa 81 ihmistä, 228 sairaalahoidossa

STT

Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 228 ihmistä, joista tehohoidossa 81, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Tautiin on kuollut THL:n mukaan Suomessa kaikkiaan 27 ihmistä. Eilen kuolleita kerrottiin olevan 28, mutta THL:n mukaan yhden erityisvastuualueen ilmoituksessa oli laskentavirhe.

THL tiedotti aiemmin tänään, että Suomessa on todettu nyt 2 176 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä oli kasvanut eilisestä 249 tartunnalla, eli päivässä oli tapahtunut suuri hyppäys.

Eilen laboratoriovarmistettujen koronavirustartuntojen määrä kohosi lauantain lukemista 45:llä.

– Nyt kirjatusta tartuntamäärän kasvusta ei voida päätellä, että koronaepidemia olisi pahentunut Suomessa. Maanantaina julkaistussa vuorokauden tartuntaluvussa on erittäin todennäköisesti mukana viikonlopulta perjantain, lauantain ja sunnuntain tartuntoja, sanoi ylilääkäri Hanna Nohynek THL:ltä STT:lle aamupäivällä.

Nohynekin mukaan noussut tartuntaluku kertoo myös siitä, että koronatartuntojen testauskapasiteetti on Suomessa kasvanut.

– Ihmiset hakeutuvat nyt entistä enemmän testeihin, kun he ovat kuulleet lisääntyneistä testausmahdollisuuksista.

THL on jo aiemmin todennut, että koronaviruksen tartuntojen raportoinnissa saattaa ilmetä etenkin viikonloppuisin viivettä.

Viikonloppuna THL arvioi, että tartuntakäyrät näyttävät Suomessa tasaisilta ja valtiovallan asettamat rajoitukset vaikuttavat purevan.

Kaupungeista koronatartuntoja on todettu selvästi eniten Helsingissä, runsaasti myös Espoossa ja Vantaalla.

Helsingissä on tuoreiden tietojen mukaan todettu 741 varmistettua koronavirustartuntaa. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoamista paikkakuntien tartuntatiedoista. Espoossa tartuntoja on todettu 227 ja Vantaalla 141.

Uudenmaan pienemmistä kunnista esimerkiksi Kirkkonummella on kirjattu 30 ja Lohjalla 26 tartuntaa.

Isommista kaupungeista Tampereella on löytynyt 84, Oulussa 67 ja Jyväskylässä 64 koronaviruksen saanutta.

Kuolemista noin kaksi kolmasosaa on tapahtunut Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella. Useita koronakuolemia on kirjattu myös Kuopion yliopistollisen sairaalan (Kys) erityisvastuualueella.

Tähän mennessä Suomessa on todettu eniten koronatartuntoja ikäryhmässä 50–59-vuotiaat. Tartunnan saaneissa on ollut miehiä hieman enemmän kuin naisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keravalainen innovaatio lähtee valloittamaan maailmaa: "Tavoitteena on saada La Toilette Euroopan markkinoille ensi vuoden aikana."
  2. Katso kuvat! – näin ravintolat avautuivat Keski-Uudellamaalla
  3. Festivaalin yllätys Järvenpäässä ja Tuusulassa – mikrokonserttien putki taiteilijakodeissa, parvekkeiden alla ja puutarhoissa
  4. Järvenpään Kurkiauraa ja Keravan Kurkelaa uhkaa sulkeminen – Touhulan yt-neuvottelut alkoivat tänään
  5. Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  6. Pörssikurssit nousivat Yhdysvalloissa mellakoinnin keskellä
  7. New York Times: Uusi ruumiinavausraportti vahvistaa George Floydin tukehtuneen kuoliaaksi
  8. Huipputamma Mascate Match juhli Kuopio Stakesissa
  9. Red Bull -pomo: Mercedes vastustaa aika-ajouudistusta, jottei Hamiltonin mestaruuskausi häiriinny
  10. Jälleen nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  11. Espanjassa ja Italiassa koronavirus näyttää viimein hiipumisen merkkejä – Espanjassa ensi kertaa sitten maaliskuun päivä ilman yhtään uutta viruskuolemaa
  12. Laivat eivät täyttyneet Tallinnan-matkaajista – "Viikonloppu saattaa olla vähän vilkkaampi"
  13. Kuusi kuntaa ylitti kriisikuntarajat – arviointimenettely aloitetaan elokuussa yhdessä uudessa kunnassa
  14. Saariselän hiihtokeskus avasi rinteitä laskettelijoille kevään koronatauon jälkeen – tunturin huipulla on yhä kesäkuussa metrin lumikerros
  15. Marin: Hallitus odottaa Hetemäen työryhmältä juhannukseen mennessä esitystä jälleenrakentamisesta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus
  2. Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  3. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  4. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  5. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  6. Festivaalin yllätys Järvenpäässä ja Tuusulassa – mikrokonserttien putki taiteilijakodeissa, parvekkeiden alla ja puutarhoissa
  7. 1950-luvulta juurensa juontava vaateliike muuttaa Keravan torin laidalle – yrittäjä Päivi Weck: "Merkitsee ympyrän sulkeutumista"
  8. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  9. Katso kuvat! – näin ravintolat avautuivat Keski-Uudellamaalla
  10. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  11. Järvenpään Kurkiauraa ja Keravan Kurkelaa uhkaa sulkeminen – Touhulan yt-neuvottelut alkoivat tänään
  12. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  13. Näköislehdessä tänään: Barokkipuutarha, kartanon pihapiiri... Herttoniemen kartanonpuisto on Helsingin vähän tunnettu helmi, joka on avoin kaikille
  14. Epävirallisen nuotiopaikan istuintukeille oli nostettu hehkuvia kekäleitä – palokunta hälytettiin paikalle Tuusulassa
  15. Opettajana työskentelevä Pasi, 38, on odottanut kunnollista skeittipaikkaa Keravalle 1990-luvulta asti – "Vehreää aluetta jäänee yllin kyllin kaikille halukkaille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.