Japanin taloudelle jättimäinen koronatukipaketti – maahan tulossa poikkeustila koronan vuoksi

STT

Japanin hallitus aikoo tukea maan taloutta noin biljoonan dollarin eli tuhannen miljardin dollarin tukipaketilla, kertoo pääministeri Shinzo Abe. Japanin talous on maailman kolmanneksi suurin.

Japanilaisen ekonomistin Naoya Oshikubon mukaan tämäkään jättituki ei silti estä Japanin taloutta vaipumasta lamaan kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta auttaa sitä toipumaan jälkimmäisellä puoliskolla. Japanin keskuspankki on muiden keskuspankkien tavoin ottanut käyttöön koko joukon muitakin tukitoimia, joilla taloutta yritetään pitää pinnalla.

Japanin talous yskähteli pahasti jo ennen koronapandemiaa, ja sen pelättiin syöksyvän lamaan.

Hallitus aikoo niin ikään julistaa osaan Japania poikkeustilan tiistaina. Poikkeustila antaa eri alueiden johtajille valtuudet määrätä ihmiset pysymään kotona. Kielto on kuitenkin luonteeltaan enemmän virallinen kehotus kuin määräys, eikä sen rikkojia rangaista.

Japanin julkinen liikenne jatkuu poikkeustilan aikanakin, vaikka vuoroja voidaan vähentää.

– Tulemme noin kuukauden ajaksi pyytämään Japanin kansalta jatkuvaa yhteistyötä, jotta kaikki vähentäisivät henkilökohtaisia kontaktejaan, jotka voivat johtaa infektioihin, Abe pyysi.

– Vaikka julistammekin Japaniin poikkeustilan, emme sulje kaupunkeja, kuten ulkomailla. Asiantuntijoiden mukaan tällaiselle ei ole tarvetta, pääministeri jatkoi.

Japanin nykyinen lainsäädäntö estää hallintoa tekemästä sellaisia päätöksiä, jotka puuttuvat laajasti ihmisten liikkumisoikeuksiin ja kansalaisvapauksiin. Tämä on perua toisen maailmansodan ajoilta, jolloin poikkeuslakeja käytettiin laajasti sorron välikappaleena.

Japanissa on todettu vajaat 3 700 koronavirustartuntaa. Viruksen seurauksena on kuollut 85 ihmistä. Tilanne on vakavin Tokiossa, missä uusien tartuntojen määrä on kasvanut lähes päivittäin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus
  2. Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  3. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  4. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  5. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  6. Festivaalin yllätys Järvenpäässä ja Tuusulassa – mikrokonserttien putki taiteilijakodeissa, parvekkeiden alla ja puutarhoissa
  7. 1950-luvulta juurensa juontava vaateliike muuttaa Keravan torin laidalle – yrittäjä Päivi Weck: "Merkitsee ympyrän sulkeutumista"
  8. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  9. Katso kuvat! – näin ravintolat avautuivat Keski-Uudellamaalla
  10. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  11. Järvenpään Kurkiauraa ja Keravan Kurkelaa uhkaa sulkeminen – Touhulan yt-neuvottelut alkoivat tänään
  12. Näköislehdessä tänään: Barokkipuutarha, kartanon pihapiiri... Herttoniemen kartanonpuisto on Helsingin vähän tunnettu helmi, joka on avoin kaikille
  13. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  14. Epävirallisen nuotiopaikan istuintukeille oli nostettu hehkuvia kekäleitä – palokunta hälytettiin paikalle Tuusulassa
  15. Opettajana työskentelevä Pasi, 38, on odottanut kunnollista skeittipaikkaa Keravalle 1990-luvulta asti – "Vehreää aluetta jäänee yllin kyllin kaikille halukkaille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.