Riistakamera tallensi Keski-Uudenmaan karhun – "Ei mikään pieni eläin"
TUUSULA | Jos Tuusulan Nuppulinnassa asuva Jussi Harju olisi varhain sunnuntaiaamuna ollut ulkona ja oikeassa paikassa, hän olisi nähnyt jykevän karhun – todennäköisesti uroksen – ohittavan kotitalonsa vain parinsadan metrin päästä. Riistakameran kuvaan karhu tallentui kello 4.27.
–Emäntä huomasi kuvan ensimmäisenä, soitti Oulun erämessuilta ja kehotti avaamaan sähköpostin.
Se oli tullut aamuhämärissä peltojen yli.
Heti aamukahvin jälkeen Harju lähti etsimään karhun tulojälkiä ja löysikin ne.
– Se oli kulkenut Lintin metsästysseuran maiden läpi ja tassutellut aamuhämärissä kohtisuoraa etelästä peltojen yli kohti pohjoista.
Vastakylvettyyn peltoon jääneet jäljet olivat selvät ja tarkkarajaiset.
–Etutassujen leveys oli 15-16 senttiä ja takatassujen 14 senttiä. Ei mikään pieni eläin.
Harjun mukana oli kaksi koiraa, joista kumpikin käyttäytyi luonteensa mukaisesti.
–Jos hihna ei olisi estänyt, reilun vuoden ikäinen karkeakarvainen mäyräkoira olisi singahtanut saman tien karhun perään. Lintukoirana tunnettu unkarinvizsla sen sijaan tärisi ja veti häntänsä koipien väliin.
Myöhemmin Harjun korviin kantautui tieto, että vähän puoli yhden jälkeen samana päivänä karhu oli nähty myös Tiensuuntien ja Kellokoskentien risteyksessä. Tuolloin se oli ollut matkalla kohti Mäntsälää.
Nyt se voi olla jo melkein missä tahansa.
–Sata kilometriä ei ole karhulle matka eikä mikään, Veikko Seuna Keski-Uusimaan Riistanhoitoyhdistyksestä kertoo. Ihmisten ei tarvitse karhua pelätä. Karhu välttelee ihmistä ja myös ihmisten kannattaa pysyä kaukana karhusta.
Karhu on kuitenkin petoeläin ja on tilanteita, jolloin se voi äityä vaaralliseksi. Pentunsa kanssa liikkeellä oleva emokarhu saattaa hyökätä ihmisen kimppuun, jos se tulkitsee tilanteen uhkaavaksi pennulleen.
–Puussa kököttävä pikkuinen pentu on eittämättä söpö kuin mikä, mutta emokarhu on takuuvarmasti lähellä, joten kännykkäkamera on syytä jättää taskuun ja poistua paikalta pikimmiten, jos tällaiseen tilanteeseen sattuu päätymään.
Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.
