Allergia-, iho- ja astmaliiton neuvontaan on tullut tänä keväänä jonkin verran tavallista enemmän siitepölyallergioita koskevia yhteydenottoja. Siitepölykausi alkoi normaalia aikaisemmin, mutta toisaalta mittauksissa siitepölymääriä on havaittu jopa poikkeuksellisen vähän, kertoo liitto tiedotteessaan.
– Aikainen allergiakausi on varmaankin yllättänyt monet. Runsaat yhteydenotot voivat selittyä myös sillä, että koivuallergiset voivat saada oireita myös lepän siitepölystä, koska nämä lehtipuiden siitepölyjen allergeenit ovat samankaltaisia, arvelee asiantuntija Kaisa Toikko tiedotteessa.
Siitepölykauden aloittaa perinteisesti lepän kukinta, joka alkaa Etelä-Suomessa jo olla ohi, mutta pohjoisessa leppä kukkii vielä. Etelässä koivu aloittelee kukintaansa. Luonnonvarakeskuksen norkkolaskentojen perusteella myös koivun kukinnasta odotetaan tänä vuonna tavanomaista heikompaa.
Allergia-, iho- ja astmaliiton tutkimusyksikössä Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutissa on havaittu lepän siitepölyä vähemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla, kerrotaan tiedotteessa. Ero edelliseen kevääseen on huima. Koko kukintakauden aikana mitattiin vähemmän leppäpölyä kuin edellisvuonna pelkästään kukinnan huippupäivänä.
Lue myös: Tutkijoilta lohtuton ennuste 2 miljoonalle suomalaiselle – "Lisää siitepölyallergioita"
Runsaan siitepölypitoisuuden päiviä, jolloin ilmassa on vähintään 100 siitepölyhiukkasta ilmakuutiossa, ei ollut tänä keväänä lainkaan. Vastaavat vuodet ovat tiedotteen mukaan olleet harvassa. Vähiin jäivät myös päivät, jolloin siitepölyä oli ilmassa ylipäätään. Siitepölyisiä päiviä oli 17, kun niitä keskivertokeväänä on 42.