Karmivat pellet pelottelevat jo täällä: juoksivat Tuusulassa lasten perässä pesäpallomailat kädessä

Pelle- ja possunaamareihin ja haalareihin pukeutuneet aikuisen kokoiset henkilöt pelottelivat nuoria tiistai-iltana Tuusulan Lahelassa. Pellet juoksivat pesäpallomailat käsissään ainakin yhden lapsen perässä. Kuva on kuvakaappaus nuorten tilanteesta kuvaamalta videolta.

Marianna Simo

KESKI-UUSIMAA | Pelottavat pellet säikyttelevät ihmisiä nyt jo Uudellamaalla. Naamioituneista ja ihmisten perässä juoksevista pelleistä tehtiin tiistai-iltana havaintoja muun muassa Tuusulassa ja Järvenpäässä.

Tuusulan Lahelassa kaksi aikuisen kokoista ihmistä pelotteli nuoria ja juoksi ainakin yhden lapsen perässä pesäpallomailat käsissään tiistai-iltana. Henkilöt olivat pukeutuneet haalareihin ja possu- ja pellenaamareihin.

Tuusulalainen Tytti Herronen kuuli asiasta kahdeksasluokkalaiselta pojaltaan, jonka kaverit viettivät iltaa Lahelan nuorisotalo Tertussa.

– Pojan kaveri oli juossut karkuun näitä tyyppejä. Ystäväni samanikäinen kahdeksasluokkalainen nuori otti myös yhteyttä ja kertoi, että lapset olivat olleet peloissaan Tertussa, Herronen kertoo.

Nuoret kuvasit pellet videolle. Tytti Herronen soittitapahtumasta kuultuaanhätäkeskukseen, mutta sieltä asiaa ei välitetty eteenpäin poliisille.

– Hätäkeskuksella ei ole kuulemma oikeutta ilmoittaa poliisille, kun tapauksesta on kulunut jo aikaa, Herronen kertoo.

Naamioituneiden ja ihmisiä pelottelevien ihmisten kerrotaan liikkuneen yöllä myös Järvenpäässä. Hurjimpien huhujen mukaan henkilöiden kerrotaan käyneen lähellä ihmisten kotiovia ja jopa yrittäneen ajaa autolla sivullisen päälle.

Yöaikaan ulkona liikkuvista ja ihmisiä pelottelevista klovneista on tehty tällä viikolla lukuisia havaintoja eri puolilta Suomea. Maailmalla nopeasti leviävä klovnivillitys sai alkunsa Yhdysvalloista. Sen syytä ei tiedetä.

Klovnien kerrotaan pääosin säikyttelevän ihmisiä, mutta vakavistakin väkivaltarikoksista on uutisoitu.Etelä-Ruotsissa klovniksi pukeutunut hyökkääjä puukotti nuorta miestä perjantaina. Suomessa klovneiksi naamioituneiden henkilöiden ei tiedetä toistaiseksi hyökänneen kenenkään kimppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuusulan asuntomessut: Messuilla myynnissä sotiemme naisten merkki – numero 001 meni Jenni Haukiolle
  2. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  3. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  4. Moniaistiseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas – näissä kohteissa on Tuusulan asuntomessujen elämyksellisimmät saunat:
  5. Luovat ratkaisut tulivat tarpeeseen muotikaupassa – korona peruutti hankintamatkat ja aiheutti valmistajille materiaalipulmia
  6. Saksan pörssi aikoo savustaa skandaalissa ryvettyneen Wirecardin ulos DAX 30 -osakeindeksistä
  7. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  8. Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä
  9. Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin
  10. Harris penäsi johtajuutta ja syytti Trumpia koronaviruskriisistä – demokraattien ehdokkailla ensimmäinen vaalitilaisuus, vain yleisö puuttui
  11. Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä
  12. Korona otti ensimmäisen niskalenkin, jalkapallon Mestarien liigassa luovutusvoitto
  13. PSG:n europelikirous katkesi satumaisella tavalla, Atalantan tuhkimotarina särkyi lisäajalla
  14. Yksi Valko-Venäjän mielenosoituksissa pidätetty kuoli vankilaan siirron jälkeen
  15. Turun Kalevan Kisoissa kasvomaskeja on saatavilla, mutta suositusta käytöstä ei

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  2. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin
  3. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  4. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  5. Järvenpään kaupunkifestivaalilla 10 000 kävijää – Porvoo soi -tapahtuma peruttiin Uudenmaan huonontuneen koronatilanteen takia
  6. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  7. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  8. Häiriöitä pääkaupunkiseudun junaliikenteessä
  9. Näköislehdessä tänään: Satavuotiaasta vesibussista tuli kelluva kesäkoti
  10. Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin
  11. Rekka valutti öljyä usean kilometrin matkalle Keravalla ja Tuusulassa
  12. Luovat ratkaisut tulivat tarpeeseen muotikaupassa – korona peruutti hankintamatkat ja aiheutti valmistajille materiaalipulmia
  13. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  14. Valmentajan mielestä vääryyttä kokenut Carolina taipui toisessa jatkoerässä Bostonille NHL:n pudotuspeleissä
  15. Vettel uudella korilla viikonloppuun – Ferrari löysi "pienen vian"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.