Näin lyöt rahoiksi tonttisi puilla

MÖKKITONTTI Omakoti- tai mökkitontin puiden myynnistä ei kannata toivoa jättituloja, mutta omilleen voi päästä.

Kun mökkitonttia laitetaan kuntoon, puuta saattaa tulla helpostikin niin paljon yli oman polttopuutarpeen, että sen myyminen on järkevää.

Jan Pippingsköld

Ostitko mökkitontin, jolle pitäisi päästä rakentamaan? Haluatko talosi ympärille valoisampia näkymiä tai pelkäätkö, että myrsky kaataa pihapuut? Jos kaadettavia puita on kohtalainen määrä, niiden myyminen voi olla hyvä idea.

Ensimmäinen askel on soitto paikkakunnan metsänhoitoyhdistykseen tai metsäyhtiön puunostajalle. Metsänhoitoyhdistykset välittävät pieniäkin puueriä metsäyhtiöille ja kilpailuttavat hinnat. Tukki- ja kuitupuun ostajia ovat ainakin Metsä Group, UPM ja Stora Enso. Mökkipaikkakunnalta voi löytyä myös paikallinen taho, joka on kiinnostunut pienestä erästä.

–Tonttikohteita ohjautuu meille melko paljon, kertoo metsäneuvoja Esa Tikkanen Metsänhoitoyhdistys Uusimaasta. Hänen aluettaan ovat Tuusula, Järvenpää ja Kerava.

–Olisi hyvä pyytää käymään ja tekemään katselmus, niin voidaan arvioida minkä verran tuloa tulisi ja minkä verran kuluja. Kustannuksiin vaikuttaa se mitä tehdään, kerätäänkö esimerkiksi kaikki risut ja viedään pois.

Jättisummia ei kannata vaikkapa paristakymmenestä rungosta toivoa.

–Jos pelkää, että myrsky ne kaataa, kannattaa hoitaa asia ajoissa jo senkin takia, ettei tarvitse jännittää.

Jos kysymys on muutaman puun kaatamisesta omalta tontilta, hommaan ei välttämättä tarvita lupia. Ammattimies osaa kertoa, milloin niitä tarvitaan, ja Tikkanen lupaa tarvittaessa auttaa myös lupien hakemisessa kunnalta.

Kaava-alueen tontilta puiden kaatamiseen tarvitaan usein maisematyölupa. Sen sijaan metsälakia ja sen mukaisia velvoitteita ei tonttikohteissa yleensä tarvitse huomioida. Eri asia ovat isommat kohteet sekä johonkin erityiseen luontokohteeseen rajoittuvat alueet. Tähänkin asiaan saa ohjeita MHY:n metsäneuvojalta.

–Jos paikka on sellainen, johon sovelletaan metsälakia, pitää tehdä metsänkäyttöilmoitus viimeistään kymmenen päivää ennen hakkuun aloittamista. Joskus voi olla parempi pelata varman päälle ja tehdä se, vaikka ei olisi ihan varmaa tarvitaanko sitä, Metsäkeskuksen asiantuntija Mikko Kallioinen sanoo.

–Usein joudutaan tapauskohtaisesti miettimään alueen tosiasiallista käyttötarkoitusta, onko se metsätaloutta vai jotakin muuta, Kallioinen sanoo.

Kun lupa-asiat on hoidettu, pääsevät korjuumiehet töihin. Tekijöitä saa MHY:n kautta.

Tällä alueella on tekijöitä.

–Alueelta löytyy metsurit, tekokoneet ja kuljetuskalusto, Esa Tikkanen sanoo.

Jos työllä on kiire, muutamassa viikossakin voidaan saada asia hoidettua, mutta mieluiten aikaa pitäisi varata ainakin kuukausi-pari. Jos puut seisovat mökkitontilla jossakin muualla kuin Keski-Uudellamaalla, odotusaika voi olla erilainen riippuen siitä miten työllistettyjä tekijät sillä alueella ovat.

Jos ajattelee puiden korjuuta ensi talvena, kun maa on jäässä, nyt on hyvä aika ryhtyä selvittämään lupa-asioita ja tekijöiden aikatauluja. Jos tehdään talvella ja sovitaan nyt, aikataulut saadaan järjestettyä joustavasti.

–Kesälläkin voi tehdä, mutta jos piha-alueella joudutaan kaatamaan, talvi on varmempi.

–Kesällä sateet voivat muuttaa nopeastikin sen mitä maa kestää, Esa Tikkanen sanoo.

–Kun käyn katsomassa kohdetta, näen millainen maasto siellä on, pääseekö koneilla ja onko parempi tehdä kesällä vai talvella.

Jos puut kaadetaan kesällä, ne on saatava vikkelästi myös eteenpäin.

Paljonko puuta omalta tontilta tulee, on vaikea arvioida itse jos ei ole hankkinut metsäalan asiantuntemusta. Esimerkiksi isolta mökkitontilta voi tulla kolminumeroinen määrä kuutioita, jos pannaan kaikki nurin, ja harvennuksestakin jo merkittävä määrä. Puun hinta vaihtelee sen mukaan, saadaanko tukkeja vai kuitupuuta, mutta mökkitontin puiden myyntihinta voi olla tuhansia euroja. Korjuukustannukset riippuvat paikasta ja siitä, voidaanko käyttää metsäkonetta vai tehdäänkö paljon käsityötä.

Kun puuta myydään, myyntitulo on verotettavaa.

–Siitä menee ennakonpidätys ja tieto kaupasta menee verottajalle, Tikkanen kertoo.

Hakkuujätteet, oksat ja latvat, on mahdollista myydä haketettavaksi, ainakin jos niitä tulee riittävästi. Tästäkin kannattaa puhua metsäneuvojan kanssa silloin kun puiden kaatamista suunnitellaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lippalakkivisiirien takana on hymy herkässä – messutyöntekijä toimittaa monta asiaa päivän aikana ja huolehtii turvallisuudesta
  2. Selvitimme kasvomaskipakettien hinnat ja myyntipaikat lähialueella – "Tällä menekillä ei tule ihan heti loppumaan"
  3. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  4. Keskustan puoluejohtajaehdokkaita tentattiin Tuusulassa – Kulmuni: "Vallan vuodet tylsistyttävät ajattelua"
  5. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  6. Eemil Helander haluaa juosta, koska siinä vain oma työ ratkaisee
  7. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  8. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  9. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  10. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  11. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  12. Uutissuomalaisen debatti: Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"
  13. Lukijalta: Järvenpää soi -kaupunkifestivaali
  14. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  15. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  2. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  3. Keusoten puhelinpalvelu ruuhkautunut – osa takaisinsoitoista venyy seuraavaan päivään
  4. Keravalla ei aikailtu: vähävaraisten maskit jakoon jo maanantaina – Keusoten "maskiryhmä" vasta pohtii, missä ja miten maskeja jaetaan
  5. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  6. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  7. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  8. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  9. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen
  10. Topi Raitanen juoksi Monacon Timanttiliigassa este-ennätyksensä
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  13. Tuusulan kuntapomoa epäillään rikoksista – "Ex-puolison mustamaalausta"
  14. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  15. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.