Kiistellystä skeittipuistosta järjestetään asukasilta Sompiossa – "Kerätään myös ideoita puiston kehittämiseksi"

Oheisesta kartasta käy ilmi, miten skeittipuisto on tarkoitus sijoittaa Sompionpuiston alueelle. Keravan kaupunki
Oskari Lehto

Oskari Lehto

Keravan kaupunki on päättänyt sijoittaa kauan odotetun skeittipuiston Sompionpuiston alueelle. Osa Sompion asukkaista on vastustanut hanketta äänekkäästi.

Nyt Keravan kaupunki järjestää skeittipuistoon liittyvän asukasillan Sompionpuistossa. Tilaisuus pidetään tiistaina 9.6.2020 kello 18 alkaen.

Tilaisuuteen toivotaan paikan päälle Sompion asukkaita, skeittiharrastajia sekä kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita Sompionpuiston kehittämisestä.

Tilaisuus aloitetaan Sompionpuiston pallokentältä, minkä jälkeen käydään suunnitellun skeittipuiston paikalla. Keskustelua jatketaan pienryhmissä.

– Pienryhmissä on mahdollisuus keskustella ja esittää kysymyksiä Sompionpuistoon ja skeittipuistoon liittyen. Tilaisuudessa kerätään myös asukkaiden ideoita puiston kehittämiseksi muiden toimintojen osalta, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Asukkaiden ideoita esimerkiksi penkeistä, leikkivälineistä tai ulkoliikuntalaitteista on tarkoitus hyödyntää kaupungin viherkaavatyössä.

Kehittämisideoita voi myös jättää vastaamalla sähköiseen kyselyy osoitteessa https://bit.ly/sompionskeittipuisto. Kysely on auki 10.6. asti.

Tilaisuudessa ovat paikalla keskustelemassa vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialajohtaja Anu Laitila, kaupunkisuunnittelujohtaja Pia Sjöroos, infrajohtaja Rainer Sirén sekä vs. liikuntapalvelujohtaja Marjaana Risku.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  2. Elisa kehittää verkkonsa kattavuutta Keski-Uudellamaalla – katso yltääkö uusi verkko kotiisi!
  3. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  4. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  5. Vesi tulvi omakotitalon kellariin Kellokoskella
  6. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – salama teki reikiä Järvenpään sisäkattoihin ja Kerava sulki Nesteen viereisen pysäköintialueen
  7. Anttilan talon kohtalo ei vielä lähelläkään ratkaisua: "Tämä on todella mutkikasta" – tontille hahmoteltu jopa 14-kerroksista asuintaloa
  8. Mannilantie 42 A:n pysäköinti muuttui keväällä maksulliseksi – "Alueen maksullisuus on otettu positiivisesti vastaan", kommentoi pysäköintioperaattorin toimitusjohtaja.
  9. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  10. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  11. Jyväskylässä päiväkodin lapset ja henkilökunta karanteeniin koronavirustartunnan takia
  12. Näköislehdessä tänään: Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa
  13. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  14. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  15. Keravan kaupunginhallitus kiistelee oikeuden kanssa kerrostalon rakentamisesta pientaloalueelle – hallituksen puheenjohtaja kritisoi: "Oikeus on tulkinnut yleiskaavaa väärin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.