Viides nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella

Koronavirustartuntojen määrä ei ole Keusoten alueella lisääntynyt, vaan on pystynyt samana jo viisi päivää peräkkäin. Sauvo Jylhä

Keusoten kuudesta kunnasta ei ilmoitettu keskiviikkona yhtään uutta varmistettua koronavirustartuntaa. Niiden yhteismäärä on pysynyt samana viisi päivää peräkkäin, ja on 348.

Hyvinkäällä tartuntoja on 61, Järvenpäässä 115, Mäntsälässä 25, Nurmijärvellä 75, Pornaisissa 9 ja Tuusulassa 63.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Eine-Maria Nieminen avasi koronakesänä pihansa vieraille – "Vanhan luumupuun alle on tultu perheen voimin eväsretkelle"
  2. Nuorille uusia mielenterveyspaveluja Järvenpäässä – alakuloon voi löytyä apua chatistä ja nuorisoasemalta
  3. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  4. Järvenpää soi -kaupunkifestivaali toteutuu elokuussa Rantapuistossa – "Koronamääräyksiä noudatetaan", lupaa järjestäjä.
  5. Fortum myy kaukolämpötoimintansa Järvenpäässä – 375 miljoonan kauppa lyödään lukkoon loppuvuonna
  6. Muhoksen metsäpalon sammutustyöt jatkuvat viikonlopun yli – palopesäkkeitä on runsaasti
  7. Miestä epäillään alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – poliisi on saanut useita ilmoituksia miehestä tämän vuoden ja viime syksyn aikana.
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Katri Kulmuni kertoo maksaneensa esiintymiskoulutuksensa kulut ministeriöille – keskustan puheenjohtaja joutui ottamaan lainaa
  10. Ruotsissa vain yhdeksän uutta koronakuolemaa
  11. Järvenpään Citymarketin Rinki-ekopiste avattiin jälleen – sijaintiakin vaihdettiin
  12. Ruotsin korkein oikeus: Opettaja ei loukannut oppilasta nostaessaan hänet pois käytävää tukkimasta
  13. Poliisi antoi puukotuksen uhrille hätäensiapua poliisikoiran ensiaputarvikkeilla
  14. Englanti avaa oviaan 50 maasta saapuville matkustajille – muualla Britanniassa eri säännöt
  15. Bayern München vahvisti Leroy Sanen viisivuotisen sopimuksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hurja tulipalo kerrostalossa Järvenpään Prismaa vastapäätä – parvekkeelle paenneet saatiin alas nostolava-autolla: "Siellä on seinät ja katot aivan mustana"
  2. Anssi Kela nautiskeli livekauden avauksessaan Tuusulan Krapilla – "Tosi siistiä että olette täällä!"
  3. Killan koulun tulipalosta epäillään kahta 15-vuotiasta poikaa – rikoskomisario: "Tilanteessa oli kaikki edellytykset tuhoisaan tulipaloon"
  4. Pitkä nollajakso päättyi: Keravalla 3 uutta varmistunutta koronatartuntaa – "Epidemiatilanne ei ole loppunut"
  5. 17-vuotias mies menehtyi nokkakolarissa rekan kanssa Hyvinkäällä
  6. Järvenpään yhteiskoulun moduulit siirretään – 14 kilometrin kiertoreitti aiheuttaa haittaa liikenteelle
  7. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  8. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  9. Samuli Edelmann ja Irina Krapin puistoon – huippusuosittu konserttisarja sai jatkoa elokuulle
  10. Trubaduuri Mikko Perkoila jyrytti kesänäyttelyn Järvenpäähän – "Kuin laulu, jonka nuotit ovat tauluja"
  11. Salaperäinen maistaja: Malesialainen ravintola Secret Recipe tarjoaa uusia makuja Keravalla
  12. Tältä näyttävät koronakevään pahoinpitelyluvut Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa
  13. Nyt puhuvat Asemansillan Nesteen romanialaismiehet: "Kunnioitan kaikkia tässä maassa" – kauppiaan mielestä ongelmia on osin liioiteltu
  14. Fortum myy kaukolämpötoimintansa Järvenpäässä – 375 miljoonan kauppa lyödään lukkoon loppuvuonna
  15. Järvenpään kaupungintalon purkutyöt aloitetaan – hallinnon henkilöstölle vuokrattu tiloja Perhelästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.