Salama sytytti tulipalon sipoolaisperheen autotallissa

Salama iski autotallin pistorasiaan ja sytytti tulipalon. Kuvituskuva. Piia Bakker

Ulla Yliherne

Torstaiaamuna ympäri Uuttamaata riehunut ukkoskuuro aiheutti tuhoja myös Sipoossa. Sinivuokonkujalla Hansaksessa autotallin pistorasiaan iskenyt salama sytytti tulipalon.

– Naapurit olivat nähneet, että autotallin ovien välistä tulee savua ja hälyttivät palokunnan paikalle, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Petri Lyttinen kertoo.

Tulipalo aiheutti vahinkoja tallin pintoihin, mutta rakenteet säilyivät ehjinä. Lyttisen mukaan autotallin ovet olivat onneksi sen verran tiiviit, ettei palo päässyt leviämään laajemmalle.

Syttymishetkellä talon omistajat eivät olleet kotona.

– Jouduimme sahaamaan kaksi nosto-ovea rikki, jotta pääsimme sammutustöihin. Gumbon vapaapalokunta hoitaa vielä vartiointia paikan päällä noin kello 9 saakka, Lyttinen sanoo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan torstaiaamun aikana Uudeltamaalta aina Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvat sade- ja ukkoskuurot siirtyvät päivän aikana maan itäosaan. Voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja on kuitenkin yhä odotettavissa Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Lännessä on poutaisempaa.

Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan ukkoskuuroihin liittyy ukkospuuskia, jotka voivat olla voimakkuudeltaan 20–25 m/s. Rankkasade voi aiheuttaa paikoin äkkitulvia, ja sateen lisäksi suuret rakeet ovat mahdollisia. Paikoin myös salamoi runsaasti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut