Matkailun rajoituksia puretaan heinäkuussa – epidemiataso laskenut 12 maassa

Kuvituskuva. Anu Kiljunen

Matkailun rajoituksia aiotaan purkaa heinäkuussa kahdentoista maan kohdalla.

Ulkoministeriön mukaan hallitus suunnittelee sisärajavalvonnasta luopumista niiden maiden osalta, joissa koronaviruksen eli covid-19 -taudin ilmaantuvuus on riittävän alhaisella tasolla.

Epidemiatilanteen perusteella sisärajavalvonnasta luopuminen koskisi Saksaa, Italiaa, Itävaltaa, Kreikkaa, Sveitsiä, Slovakiaa, Sloveniaa, Unkaria, Liechtensteinia, Kroatiaa, Kyprosta ja Irlantia.

Valvonnasta on tarkoitus luopua 13. heinäkuuta. Valtioneuvosto päättää maalistauksesta 10. heinäkuuta mennessä, kun epidemiatilanne on päivitetty.

Ulkoministeriö tiedottaa, että se päivittää matkustussuosituksiaan valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen, viimeistään 10. heinäkuuta.

Edelleen ulkoministeriö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista muualle kuin maihin, joiden osalta sisärajavalvonnasta ja karanteenisuosituksesta on luovuttu. Näitä maita ovat tällä haavaa Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua. Ulkoministeriö muistuttaa, että näillä mailla voi olla myös omia rajoituksiaan matkailijoiden maahanpääsylle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.