Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä

Kuvituskuva. Arkisto/ Kimmo Seppälä
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Vastuullisuudesta on tullut asiakkaille yhä tärkeämpi ostoperuste etenkin verkossa.

Tuoreen verkkokyselyn mukaan verkkokaupan vastuullisuus on ostaessa melko tärkeää tai erittäin tärkeää 70 prosentille vastaajista.

Yksittäisten tuotteiden kohdalla lähes 61 prosenttia vastaajista pitää melko tai erittäin tärkeänä, että heidän ostamallaan tuotteella on ympäristömerkki tai he tietävät muulla tavoin, että tuote on valmistettu vastuullisesti.

– Vastuullisuus on selvästi edelleen voimistuva trendi, sillä viime vuonna vastaava luku oli 43 prosenttia, sanoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett tiedotteessa.

Näin selkeä nousu voi tosin liittyä koronakriisin mukanaan tuomaan keskusteluunkin kestävistä tuotantotavoista, Matinvesi-Bassett arvelee.

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan ja Bilendin verkkokyselyyn kesäkuun alussa vastasi tuhat suomalaista.

Verkkokaupan suosio on noussut koronakriisin aikana. Kyselyn vastaajista vähän yli 22 prosenttia on ostanut viime aikoina verkkokaupoista hieman tai selvästi aiempaa enemmän. Ensimmäistä kertaa verkosta ostaneita on 13 prosenttia.

– Noin 15 prosenttia asiakkaista on ostanut poikkeustilanteessa verkosta myös sellaisia asioita, joita he ovat aiemmin ostaneet vain kivijalkakaupoista, Matinvesi-Bassett kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  2. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  3. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  4. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  5. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  6. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  7. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  8. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena
  9. Sotepomo: Pian selviää, levisikö koronavirus Järvenpää Soi -festareilla – "Syytä paniikkiin ei ole"
  10. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  11. Senaatti myy kokonaista korttelia Rykmentinpuistosta
  12. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  13. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  14. Kerava Jazz löysi uuden ajankohdan
  15. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.