Järvenpääläisyrittäjät polkevat Kuopioon ja takaisin – hyväntekeväisyyspyöräily kerää rahaa sairaita lapsia varten

Team Rynkeby kerää pyöräilyllään rahaa sairaita lapsia varten.

Nalle Nieminen

Kolme järvenpääläistä yrittäjää osallistuu tämän vuoden Team Rynkeby – God Morgon -hyväntekeväisyyspyöräilyyn.

Pyöräilyn tarkoituksena on kerätä rahaa vakavasti sairaita lapsia varten. Viime vuonna Team Rynkeby -säätiö keräsi kokoon 10,6 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus oli 1,1 miljoonaa.

Kauden 2018–2019 God Morgon -pyöräily keräsi syöpätutkimusta rahoittavalle Aamu Säätiölle ja syöpäsairaita lapsia ja heidän lähimmäisiään tukevalle Sylva ry:lle yhteensä yli 1,1 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna koronan vuoksi kaikki kahdeksan suomalaista joukkuetta kiertävät itse suunnittelemansa reitin Suomessa. Perinteisesti hyväntekeväisyyspyöräily olisi suoritettu Suomesta Pariisiin, sillä ensimmäinen Rynkebyn pyöräily suoritettiin juuri sinne.

Pyöräilyssä mukana olevat järvenpääläiset yrittäjät ovat kielipalveluja tarjoavan Localizard Oy:n Pauliina Pietilä, fysio- ja toimintaterapiaan keskittyvän Fysios Oy:n Tero Heikkilä sekä parturi-kampaamoyritys Salon Pepe Åhmanin Lisbeth Åhman.

Järvenpääläiset kilpailevat Team Helsingissä, joka lähtee Järvi-Suomen kiertueelleen perjantaina 3.7. kello kahdeksalta.

Matka alkaa joukkueen sponsorin Rocla AGV Solutionsin pihalta Vanhalta Porvoontieltä Helsingistä ja he tekevät yhteensä 1 200 kilometrin lenkin Itä-Suomessa; yhtä pitkän reissun kuin mitä matka Pariisiin olisi ollut.

Team Helsinki suorittaa matkan yhdeksässä päivässä, eli joukkue pyöräilee yhdessä päivässä keskimäärin 133 kilometriä.

Viikonlopun aikana joukkueen on määrä ehtiä Kuopioon asti. Maanantaina joukkue lähtee takaisin etelään päin kiertäen Lappeenrannan kautta lähtökaupunkiin eli Helsinkiin.

– Koko kauden olemme tehneet työtä sen eteen, että lastensyöpiä voitaisiin hoitaa Suomessa parhaalla mahdollisella tavalla ja että perheet, joita lastensyöpä koskettaa, saisivat tarvitsemaansa tukea, hehkuttaa Localizard Oy:n Pauliina Pietilä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  2. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  3. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  4. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  5. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  6. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  7. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  8. Sotepomo: Pian selviää, levisikö koronavirus Järvenpää Soi -festareilla – "Syytä paniikkiin ei ole"
  9. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena
  10. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  11. Senaatti myy kokonaista korttelia Rykmentinpuistosta
  12. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  13. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  14. Kerava Jazz löysi uuden ajankohdan
  15. Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Sahankulmassa – risteys tunnetaan surmanloukkuna, jossa on kolaroitu ennenkin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.