Anssi Kela nautiskeli livekauden avauksessaan Tuusulan Krapilla – "Tosi siistiä että olette täällä!"

Nummela-kyltti tehosti Nummela-hittiä Anssi Kelan keikan loppuhuipennuksessa Tuusulassa torstaina. Jouko Tuomas-Kettunen

Jouko Tuomas-Kettunen

Torstaisessa puistokonsertissa Tuusulan Krapilla aisti, että nyt elettiin tärkeää, historiallista musiikkihetkeä, kun livemusiikki avasi tulpat sekä yleisöltä että esiintyjiltä pitkän koronakauden jälkeen.

–Tosi siistiä, että tulitte! Anssi Kela hehkutti Pajan yleisöä.

Ajoittaiset sadekuurotkaan eivät haitanneet tahtia.

– Voitte olla ylpeitä itsestänne. Kiva soittaa taas livenä!

Parituntinen, myös vanhoja hittejä sisältänyt keikka huipentui tietenkin Nummelaan.

Sen aikana nähtiin lavalla myös Nummela-kyltti.

Fiilikset olivat tapissa jo viimeistään silloin, kun Kela vetäisi coverin Sannin 2080-luvulla -kappaleesta.

Livemusiikin kaipuuta! Tämä seurue tanssi turvallisesti omassa kuplassaan puolentoista metrin etäisyydellä muista seurueista. Jouko Tuomas-Kettunen

Yleisökapasiteetti alueelle on 400 henkeä.

Paja on laatinut konsertteihin todella tarkat turvallisuusohjeet koronan takia.

Jokaiselle vieraalle on varattu tuolipaikka, ja jokaisen seurueen välissä on vähintään puolentoista metrin turvaväli.

Nummela-hitti innosti osan yleisöstä tanssimaan jopa lähelle lavaa, pitkästä aikaa!

Mutta huipennuksen tanssikuviot suoritettiin mallikkaasti turvavälejä noudattamalla. Myös bändin ja yleisön välille jätettiin riittävästi tilaa.

Tätä on odotettu! Jouko Tuomas-Kettunen

Pajan puistokonsertit jatkuvat ensi lauantaina, kun Vesterinen Yhtyeineen nousee lauteille. Kymmenhenkinen kokoonpano pääsee esiintymään huippuluokan äänentoistolla.

Konsertti on loppuun varattu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Paikka haussa Järvenpään uudelle apteekille
  2. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  5. Poikkeusajan Meidän festivaali keräsi 700 kuulijaa – "Meillä oli teitä kova ikävä"
  6. Veronpalautukset on maksettu enemmistölle tänään
  7. Outi Lähde, 27, ei ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa ketään kohtaan mutta harrastaa silti seksiä – "Minulle on tärkeää, että kumppanini nauttii ja itse saan huomiota ja läheisyyttä"
  8. Lukijalta: Työttömyysturva yhdenvertaiseksi
  9. Syyttäjä hakee United Brotherhoodin johtajaksi epäillylle miehelle tuomiota jengipykälällä - lue yön uutiskooste
  10. Miro Heiskanen mätti kolme syöttöpistettä Dallasille, Vegas oli silti vahvempi
  11. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  12. Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen lyhennysvapaita
  13. Golden Globeja jakavia elokuvajournalisteja syytetään viihdejournalismin laittomasta monopolisoinnista
  14. Tartuntatautiasiantuntija Fauci puolustaa Birxin tulkintaa Yhdysvaltojen koronatilanteesta – Trump ei ollut mielissään, kun Birx kertoi viruksen levinneen maassa poikkeuksellisen laajasti
  15. Syyttäjät: Trumpin rikostutkinta ei rajoitu vain aikuisviihdetähden hyssyttelyrahoihin – presidentin yritysryppäässä epäillään olleen laajaa ja pitkittynyttä rikollista toimintaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  2. Kaksi uutta koronavirustartuntaa Keusoten alueella viime viikolla
  3. Nuori motoristi pakeni poliisia – kaahausta kevytväylällä ja päin punaisia
  4. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  5. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  6. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa
  7. Järvenpään suosittu kesäkirppis ja Lahdenväylällä sattunut nokkakolari – tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  11. Poikkeusajan Meidän festivaali keräsi 700 kuulijaa – "Meillä oli teitä kova ikävä"
  12. Tuhannet vastustivat koronarajoituksia Berliinissä, poliitikko leimasi protestoijat covidiooteiksi
  13. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumis on löytynyt läheltä katoamispaikkaa Järvenpäässä – KRP: "Tapausta tutkitaan edelleen rikoksena"
  14. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  15. Lahdenväylän nokkakolaria edelsi takaa-ajo

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.