Järvenpään yhteiskoulun moduulit siirretään – 14 kilometrin kiertoreitti aiheuttaa haittaa liikenteelle

Moduulien koon vuoksi siirto tehdään kiertoreittiä. Kuvituskuva. Liisa-Ilona Tanninen

Nalle Nieminen

Järvenpään yhteiskoulun moduulien siirto Kartanon koululle suoritetaan tulevan viikonlopun aikana perjantain ja sunnuntain välillä 5.7.–7.7.2020.

Järvenpään kaupungin tiedotteen mukaan siirto tulee haittaamaan liikennettä, vaikka se pyritään tekemään yöaikana.

Moduulien koosta johtuen siirto on suoritettava kiertoreittiä. Suorinta tietä Yhteiskoululta Kartanon koululle olisi 2,5 kilometriä, mutta nyt suunnitellun reitin pituudeksi tulee 14 kilometriä.

Siirto kulkee koko läntisen Järvenpään kiertävää reittiä: Kansakoulunkatu – Sipoontie – Sibeliuksenväylä – Rantakatu – Vanhankyläntie – 1421 (Eriksnäsintie) – 1452 (Vähänummentie) – Vanha Valtatie – Peltolantie – Uudenmaantie – Auertie – Kaskitie.

Järvenpään kaupunki pahoittelee siirrosta aiheutuvaa haittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Paikka haussa Järvenpään uudelle apteekille
  2. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  5. Poikkeusajan Meidän festivaali keräsi 700 kuulijaa – "Meillä oli teitä kova ikävä"
  6. Chilen kaivosturma 10 vuotta sitten johti poikkeukselliseen pelastusoperaatioon
  7. Kertaalleen heikentynyt Isaias-hurrikaani iski Pohjois-Carolinaan
  8. Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa
  9. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä
  10. Veronpalautukset on maksettu enemmistölle tänään
  11. Outi Lähde, 27, ei ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa ketään kohtaan mutta harrastaa silti seksiä – "Minulle on tärkeää, että kumppanini nauttii ja itse saan huomiota ja läheisyyttä"
  12. Lukijalta: Työttömyysturva yhdenvertaiseksi
  13. Syyttäjä hakee United Brotherhoodin johtajaksi epäillylle miehelle tuomiota jengipykälällä - lue yön uutiskooste
  14. Miro Heiskanen mätti kolme syöttöpistettä Dallasille, Vegas oli silti vahvempi
  15. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  2. Kaksi uutta koronavirustartuntaa Keusoten alueella viime viikolla
  3. Nuori motoristi pakeni poliisia – kaahausta kevytväylällä ja päin punaisia
  4. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  5. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  6. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa
  7. Järvenpään suosittu kesäkirppis ja Lahdenväylällä sattunut nokkakolari – tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  11. Poikkeusajan Meidän festivaali keräsi 700 kuulijaa – "Meillä oli teitä kova ikävä"
  12. Tuhannet vastustivat koronarajoituksia Berliinissä, poliitikko leimasi protestoijat covidiooteiksi
  13. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumis on löytynyt läheltä katoamispaikkaa Järvenpäässä – KRP: "Tapausta tutkitaan edelleen rikoksena"
  14. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  15. Lahdenväylän nokkakolaria edelsi takaa-ajo

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.