Nuorimmillaan 11–vuotiaaseen tyttöön kohdistuneet seksuaalirikokset käsiteltiin hovioikeudessa – molemmat valitukset hylättiin

Tapaus voidaan vielä viedä korkeimpaan oikeuteen.

Nalle Nieminen

Helsingin hovioikeus antoi viime perjantaina 3.7. tuomionsa kahden seksuaalirikoksen tapauksesta Järvenpäässä.

Vuonna 1977 syntynyt mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen Tuusulan käräjäoikeuden toimesta 21.11.2018. Rikosnimikkeinä oli törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Asianomistaja oli vuonna 2000 syntynyt tyttö, ja mies oli tytön läheinen. Rikos koostui kahdesta erillisestä tapahtumasta, joista toinen vuonna 2011, tytön ollessa 11-vuotias, ja toinen vuonna 2016, tytön ollessa 16-vuotias.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan miehen tulee pulittaa tytölle korvauksia yhteensä 21 180 euroa. Mies kiisti lähes kaikki syytökset, vedoten muun muassa jälkimmäisen kerran suhteen päihtyneeseen tilaansa.

Tapauksen molemmat osapuolet valittivat myöhemmin päätöksestä, ja asia vietiin hovioikeuteen.

Mies vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai rangaistusta ainakin alennetaan, perusteena tytön kertomuksen monikäsitteisyys.

Tyttö sen sijaan vaati, että tilapäisestä haitasta koituneet korvaukset korotetaan takaisin siihen, mitä käräjäoikeudelta oli alun perin vaadittu. Alun perin tytön pyytämä kyseinen summa oli 15 000 euroa, mutta käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen summa tippui 8 500 euroon.

Hovioikeus hylkäsi molemmat valitukset ja katsoi käräjäoikeuden tuomion olevan kohdallaan. Asia voidaan vielä viedä korkeimpaan oikeuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Opistot valmistautuvat korona-ajan syksyyn – "On luonnollista, että epidemian vaara vaikuttaa halukkuuteen osallistua kurssitoimintaan"
  2. Henkilö: Olli Huuskonen uudeksi ylilääkäriksi Keravalle: "Haluan jatkaa Orren aloittamaa hyvän työn tekemistä askel kerrallaan"
  3. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin
  4. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  5. Jere Karalahti hurahti crossfitiin – edessä kisat liveyleisön edessä: "Olen ikuinen mustangi-villihevonen"
  6. Lukijalta: Aika ja ikuisuus sekä Villi, vapaa ja värikäs
  7. Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa
  8. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  9. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  10. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  11. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään
  12. Tekstiviestit: Miksi kokit eivät käytä maskia ja hanskoja?
  13. Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan
  14. Matilda Castren golfasi huippukierroksen LPGA-kiertueella, nousi kärkikymmenikön tuntumaan
  15. Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Henkilöauto paloi "rangaksi" yöllä Keravalla – tuli uhkasi tarttua myös asuntoautoon
  3. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  4. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  5. Tuusulan bussikatoksia elävöitetään vanhoilla kuvilla – kunta kaipaa palautetta pilottikatoksesta
  6. "Pääministeri Sanna Marinin hääjuhlan kuvaaminen oli suuri kunnia"  – järvenpääläinen Amanda Lehtola nautti Kesärannan kauneudesta
  7. Järvenpää Soi täytti Rantapuiston musiikin ystävistä: "Haluamme uskoa, että ihmiset tulevat terveinä paikalle ja ymmärtävät pitää turvavälit muuhun festarikansaan"
  8. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  9. Järvenpäässä liikenneonnettomuus – henkilöauto törmäsi valaisinpylvääseen
  10. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  11. Järvenpään kaupunkifestivaalin lauantain liput myytiin loppuun
  12. Perhelä-hanke nytkähtää eteenpäin – rakennuslupaa voi hakea nyt elokuussa
  13. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Vauhti kiihtyy: Justissa otetaan 80 koronatestiä päivässä – isot festarit, kuten Järvenpää Soi, nostavat tilastot uusiin sfääreihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.