Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta

EU-yhteistyön avulla Euroopan markkinoilta saatiin viime vuonna pois 2 243 vaaralliseksi todettua tuotetta, tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Tämä määrä tuotteita ilmoitettiin viime vuonna eurooppalaiseen vaarallisten tuotteiden hälytysjärjestelmään Safety Gateen.

Suomi ilmoitti järjestelmään 117 tuotetta.

Eniten ilmoituksia tehtiin leluista, joissa vaarana olivat esimerkiksi pienet irtoavat osat ja kemikaalit. Toiseksi eniten ilmoituksia tehtiin moottoriajoneuvoista. Kolmanneksi nousivat vaatteet, tekstiilit ja asusteet ja sähkölaitteet sekä -varusteet.

Tukesin välittämät luvut julkaisi tänään Euroopan komissio webinaarissaan.

Suomen lähettämissä 117 ilmoituksessa suurimpana tuoteryhmänä olivat lelut. Toiseksi eniten ilmoituksia tehtiin sähkölaitteista sekä -varusteista ja kolmanneksi kosmetiikasta.

Tukes selvitti viime vuonna valvontaprojektina esimerkiksi tatuointi- ja kestopigmentointivärien turvallisuutta. Projektin seurauksena Safety Gate -hälytysjärjestelmään lähetettiin ilmoitukset kahdeksasta tuotteesta.

Lisäksi Tukes testautti yksittäisinä valvontatapauksina muun muassa kaksi edullisimman hintaluokan autonnostinta ja yhden korjaamonostimen, joissa kaikissa todettiin huomattavia puutteita. Myös ne ilmoitettiin järjestelmään.

Safety Gate -järjestelmässä on julkaistu tiivistelmiä vaarallisten tuotteiden ilmoituksista vuodesta 2005 alkaen. Kaikkiaan ilmoituksia on siellä jo lähes 30 000.

Kuka tahansa voi käydä lukemassa ilmoituksia. Palvelun etusivu on englanniksi, mutta hakuja voi tehdä kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Palvelu on tarkoitettu sekä kuluttajille että yrityksille.

Hakuja voi tehdä hakusanoilla, tuoteryhmien nimellä tai vaikkapa yksittäisellä tuotemerkillä. Sivuilta voi tarkistaa, onko jokin tietty tuote poistettu markkinoilta toisessa maassa ja tutkia, millaisia vaaroja eri tuoteryhmissä on todettu.

Jos esimerkiksi hakee tämän vuoden ilmoituksia hakusanalla "lelu" ja rajauksella "vakava riski", pelkästään viime viikolta löytyy viisi ilmoitusta. Kahdesta limasta on todettu liukenevan leikkijän käsiin liikaa booria. Lelukranaatin ääni puolestaan on niin kova, että se voi vahingoittaa kuuloa ja ilman varoituksia myydyssä lasten leluteesarjassa on osia, joihin pieni lapsi voi tukehtua.

Sivustolla julkaistaan viikoittain viimeisimpien ilmoitusten yhteenveto, jonka voi tilata omaan sähköpostiin.