Koulut avaavat ovensa kahden viikon päästä – syyslukukausi alkaa lähiopetuksella

Koululaisten kesäloma lähenee loppuaan ja koulun penkit odottavat pian taas kuluttajiaan. Vuonna 2013 syntyneet lapset täyttävät tänä vuonna seitsemän, eli heillä on jännät paikat edessään, kun he aloittavat koulutaipaleensa elokuussa. Peruskoululaisten syyslukukausi alkaa Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä samana päivänä, mutta päättyy hieman eri aikaan. Koulut avaavat siis ovensa keskiviikkona 12. elokuuta. Tuusulalaisten syyslukukausi päättyy 21. joulukuuta, keravalaisten 19. joulukuuta ja järvenpääläisten 18. joulukuuta.