Seutulan varikolta Kaskitieltä puretaan neljä vanhaa rakennusta – aluetta ei kaavoiteta vielä toistaiseksi

Seutulan varikkoalue saa väistyä uusien asuntojen tieltä. Arkisto / Armi Suojanen

Järvenpään Seutulan varikkoalueelta Kaskitieltä puretaan neljä rakennusta. Rakennukset ovat olleet tähän asti lähinnä korjaamokäytössä. Samalta alueella on purettu jo aiemmin Fortumin öljylämpölaitos.

Tontilta puretaan korjaamo, hallirakennus, pihatalo ja mittarivarasto. Tontille jää kaupungin käyttöön Seutulantalo ja niin sanottu Kulmatalo.

Purettavien rakennusten lähialueilla on asuntoja, Pajalan K-kauppa sekä toimistorakennus. Kaskitiellä on lisäksi Kartanon koulu. Purkutyössä otetaan huomioon turvallisuus ja liikkuminen kevyen liikenteen väylillä.

Lisäksi minimoidaan alueella työskenteleville ja asuville henkilöille aiheutuvat häiriöt, esimerkiksi melu- ja rakennuspölyhaitat.

Työt tehdään mahdollisimman ympäristöystävällisesti niin, että muun muassa purkujätettä kierrätetään niin paljon kuin se on mahdollista.

Ongelmajätteet ja kierrätyskelvottomat materiaalit käsitellään alueella käytettävien ohjeistusten mukaisesti. Purkamisessa minimoidaan riski saastuttavien aineiden pääsystä maaperään, pohja- tai pintavesiin.

Delete Demolition Oy:n purkutyöt aloitettiin heinäkuussa ja valmista on syyskuussa. Järvenpään kaupunki kertoo tiedotteessaan, että aluetta ei kaavoiteta vielä toistaiseksi, vaan sitä kehitetään eteenpäin aluesuunnittelun kautta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut