Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti

Inna Kallioinen aloitti uuden työn eduskunnassa.

Keravalainen Inna Kallioinen on aloittanut työt keskustalaisten kansanedustajien Matti Vanhasen ja Hanna Kososen eduskunta-avustajana.

Kallioinen on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Hän on lisäksi aikaisemmin opiskellut informaatioverkostoja Aalto-yliopistossa.

Aikaisemmin Kallioinen on työskennellyt valtiolla henkilöstöhallinnollisissa sekä valmistelevissa oikeudellisissa tehtävissä, Euroopan parlamentissa Anneli Jäätteenmäen harjoittelijana ja museo-oppaana.

27-vuotias Kallioinen on kotikaupungissaan Keravalla kaupunginvaltuutettu ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja. Hän on ollut aktiivinen opiskelijapolitiikassa, ja viime vuonna hän toimi Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajana.

– Mielenkiinnolla aloitan uudet työt politiikan parissa. Tuoreena juristina koen arvokkaaksi osaamisen syventämisen mahdollisuudeksi sen, että pääsen seuraamaan tarkasti lainsäädäntötyötä ja poliittista keskustelua näköalapaikalta. On hienoa avustaa kahta arvostamaani poliitikkoa heidän yhteiskunnallisesti tärkeässä työssänsä, sanoo Kallioinen.

Kallioinen aloitti työt eduskunnassa maanantaina ja työskentelee tehtävässä eduskunta-avustaja Sara Saramäen perhevapaiden ajan ensi kesään saakka.

– Avustajaonneni jatkuu. Olen iloinen siitä, että Inna aloitti minun ja Matti Vanhasen avustajana. Innalla on hyödyllistä oikeudellista ja poliittista osaamista, ja odotan yhteistyötämme. Saralle toivon onnellista perhevapaata, toivottaa Kosonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.