Asuntokaupoilla on hyvä pitää mielessä paikat, joita tutkimalla asunnon kuntoa ja mahdollisten remonttien tarvetta voi päätellä. Asuntonäyttö on kelle tahansa jännittävä tapahtuma ja varsinkin ensikertalaisille jännityksen lomassa saattaa jäädä katsomatta paikkoja, jotka voivat kertoa hyödyllistä tietoa asunnon kunnosta, kerrotaan Rakennusyhtiö JM Suomen tiedotteessa.
– Yleiset tilat kannattaa katsastaa aina, kuten esimerkiksi verkkokellari, miten pyörien säilytys on hoidettu ja onko talopesulaa tai talosaunaa. Myös parvekkeen kunto on hyvä todeta omin silmin, sillä se kertoo tulevista yhtiön remonttitarpeista. Suosittelen myös tarkistamaan vetävätkö ikkunat, eli meneekö lämpö harakoille ja sitä kautta tuo lisäkuluja, neuvoo Rakennusyhtiö JM Suomen myynti- ja markkinointijohtaja Susanna Virta.
Työssään jatkuvasti erilaisten asuntojen parissa työskentelevän Virran mukaan erityisesti yksi paikka jää usein tarkastamatta myös asuntonäyttöjen konkareilta.
– Uunin kannattaa ehdottomasti kurkata. Sen kunto antaa hyvää yleisvinkkiä siitä, miten asuntoa on ylipäätänsä hoidettu.
Moni miettii nyt kannattaako asuntoa lähteä ostamaan ja miten oma talous kestää epävarmassa tilanteessa, sanotaan tiedotteessa. Virta muistuttaa, että jos etsii omaa ensimmäistä asuntoa, edut ovat mittavat.
– Ensimmäisestä omaksi kodiksi ostetusta asunnosta ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa lainkaan. Varainsiirtovero on normaalisti asunto-osakkeissa 2 prosenttia ja kiinteistöissä 4 prosenttia velattomasta hinnasta. Tällä hetkellä ensiasunnon ostaja myös voi vähentää asuntolainan koroista 32 prosenttia verotuksessa. Tämä hyödyntää suoraan oman verokortin veroprosenttia. Ainostaan ensiasunnon ostaja voi saada Asp-lainaa erityisehdoin ja hyötyä Asp-tilistä, jonka korko on tavallisesti hyvin houkutteleva, Virta luettelee tiedotteessa.