Tuusulan asuntomessut: Kukin Tuusulan asuntomessualue sai kiitokseksi puun – Rykmentinpuistoon istutettiin jalosyreeni

Rykmentinpuistoon istutettiin esikoululaisten avustuksella Syringa Charles Joly -lajikkeen 2–4-metriseksi kasvava puuvartinen jalosyreeni, jonka purppuranpunaiset kukinnat ovat näyttävimmillään kesäkuussa. Iida Jokinen

Juhlavuottaan viettävä Osuuskunta Suomen Asuntomessut lahjoitti puuntaimia Tuusulan asuntomessualueille.

Taimet istutettiin yhdessä Tuusulan kunnan edustajien kanssa: historian ensimmäisten asuntomessujen 1970 näyttämölle Lahelanrinteeseen, historian suurimman kävijämäärän vuonna 2000 saavuttaneelle Nummenharjun asuinalueelle ja Rykmentinpuistoon, asuntomessujen tiedotteessa kerrotaan.

Tuusula on ensimmäinen paikkakunta, jossa asuntomessut on järjestetty kolme kertaa.

– Halusimme kiittää Tuusulan kuntaa erinomaisesta ja pitkäjänteisestä, 50 vuotta kantaneesta yhteistyöstä suomalaisen asumisen edistämisestä yhdessä Suomen asuntomessujen kanssa, toteaa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen jäsen, puuarkkitehtuurin professori Pekka Heikkinen tiedotteessa.

Taimet symboloivat myös kasvua ja pysyvyyttä.

– Alueet, joilla asuntomessut järjestetään pysyvät aina asuntomessualueina, joilla on esitelty aikansa edelläkäyvää asumista, ja josta on otettu oppia muille asuinalueille. Pienen taimen juurtuminen ja kasvu ilmentävät sitä omalla tavallaan.

Läsnä istutustilaisuuksissa olivat esikouluryhmät läheisistä päiväkodeista Lahelanrinteestä, Nummenharjusta ja Rykmentinpuistosta.

Puiden istuttamiselle Tuusulan messualueille on perinteitä. Lahelanrinteen messualueelle puun vuoden 1970 asuntomessuilla istutti presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen valitsi silloin männyntaimen.

Nyt Tuusulan kahta aiempaa messualuetta koristavat kaksi balkaninhevoskastanjaa ja uusinta puuvartinen jalosyreeni, jonka purppuranpunaiset kukinnat ovat näyttävimmillään kesäkuussa. Hevoskastanjat kukkivat myös kesäkuussa.

– Runsaskukkainen syreeni sopii erityisen hyvin vuoden 2020 asuntomessualueelta valitulle kasvupaikalle, jossa se ei varjosta muita istutettuja kasveja. Se myös pidentää pörriäisten pölytysaikaa, sanoo Tuusulan kunnanpuutarhuri Riitta Kalliokoski sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.