Tuusulan Vapaa-aikapalvelut mukana kutsunnoissa – Kutsuntalautakunta ohjaa pisteelle vähän liikkuvia ja ylipainoisia nuoria

Kuvituskuva. arkisto / Johanna Erjonsalo

Varusmiesten kunto on tutkimusten mukaan heikentynyt valtakunnallisesti viime vuosikymmenten ajan. Puolustusvoimien ja kutsuntojen järjestäjien toiveena on ollut saada kutsuntoihin mukaan näkyväksi liikunta sekä tarjota tukea vähän liikkuville nuorille, kerrotaan kunnan tiedotteessa.

Tänä vuonna Tuusulan Vapaa-aikapalvelut on omalla liikuntapisteellään mukana 31.8.–1.9. Tuusulassa järjestettävissä kutsunnoissa.

Terveysliikunnan koordinaattori keskustelee liikunnan pisteellä nuorten kanssa elintavoista ja liikkumisesta sekä niiden merkityksestä jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Kutsuntalautakunta ohjaa liikunnan pisteelle erityisesti vähän liikkuvia, runsaasti ylipainoisia ja erityistä tukea terveystottumuksissaan tarvitsevia nuoria. Nuorille tarjotaan tukea omatoimiseen liikkumisen lisäämiseen sekä mahdollisuutta osallistua yksilölliseen kuntovalmennukseen.

Kutsuntaikäisten kuntovalmennus on Tuusulan Vapaa-aikapalveluiden toteuttamaa maksutonta yksilöllistä elintapa- ja liikkumisohjausta. Kuntovalmennuksessa pyritään löytämään kunkin yksilön omat voimavarat, mieltymyksiä ja mahdollisuudet edistää omaa liikkumista, jaksamista ja hyvinvointia. Nuoret voivat ilmoittautua kuntovalmennukseen osallistuvaksi heti kutsunnoissa tai myöhemmin.

Aerobisen kestävyyskunnon merkitys korostuu armeijassa, joten kestävyyskuntoa kannattaa kohottaa jo hyvissä ajoin ennen armeijan alkua. Vähäinenkin kuntoharjoittelu ennen palveluksen aloitusta parantaa valmiuksia suoriutua palvelustehtävistä, lisää jaksamista, ennaltaehkäisee tuki- ja liikuntaelinvammojen sekä rasitusvammojen syntymistä.

Kutsuntaikäisten kuntovalmennus käynnistyy Tuusulassa syksyllä 2020 ensimmäistä kertaa ja sen toivotaan edistävän varusmiesten valmiuksia pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja jaksamisestaan liikkumisen ja riittävän palautumisen avulla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut