Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tervetuloa kevätkokoukseen

Yhdistykset: Maskit, käsidesit ja turvavälit tulivat kokoontumisiin.

Yhdistysihmisille tippuu kokouskutsuja, mutta moni yhdistys kutsuu nyt kevätkokokseen, vaikka syyskuuta aloitellaan. Yksi kevätkokouksensa siirtäneistä on Järvenpään Eläkkeensaajat. Kokous on ensi viikon tiistaina Seuratalolla.

– Siirtäminen oli ihan helppo asia, kun kymmenen hengen kokoontumisrajoitus tuli, ja Seuratalo oli suljettuna, yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Fahlström sanoo. Yleensä kokouksissa on ollut 50–70 osallistujaa.

– Syyskokouksessa enemmän kuin keväällä, kun syksyllä on henkilövalinnat ja seuraavan vuoden toiminnan suunnittelua.

–  Patentti- ja rekisterihallitus ilmoitti, että kevätkokouksille on aikaa syyskuun loppuun asti.

Yhdistyksessä ollaan nyt varovaisia, mutta toimintakausi on kyllä saatu käyntiin. Tiistaikerhossa pidetään turvavälit, kasvomaskeja ja käsidesiä on kokouspaikalla, ja kahvittelu jätetään väliin.

Kokouksia on siirretty myös Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

Kevät- ja syyskokous voivat nyt olla samana päivänä.

– Uskon, että suurin osa yhdistyksistämme on toiminut sen suosituksen mukaan, että kevätkokoukset on siirretty syksyyn, järjestöpäällikkö Arja-Liisa Maunu sanoo.

Järjestöön kuuluu 547 paikallisyhdistystä koko maassa, ja Uudellamaalla niistä on 93 kappaletta. Yhdistyksillä on sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Keväällä käsitellään muun muassa edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös, syksyllä vuorossa ovat seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, talousarvio ja henkilövalinnat.

– Nyt on suositeltu, että pidetään kevät- ja syyskokoukset peräjälkeen.

– Hallinnollisesti yhdistyksissä hallitukset ovat pitäneet paljon kokouksia verkossa. Käytännön toiminnassa kukin yhdistys on korona-aikana toiminut sen mukaan, mitä tilanne on vaatinut. Osalla on digi-perhekahviloita ja muuta verkkotoimintaa, osalla oli kesällä toimintaa ulkona. Toiminta on kunkin paikkakunnan näköistä ja riippuu muun muassa siitä, missä pain Suomea toimitaan.

MLL:n paikallisyhdistyksiä on koko maassa. Oma yhdistys puutuu vain yhdeksästä suomenkielisestä kunnasta.

Hallinnolliset kuviot ja kokousten järjestäminen ovat Maunon kokemuksen mukaan yhdistysten aktiiveilla hyvin hanskassa. Yhteydenottoja on tullut vähän, ja ne ovat olleet lähinnä yksityiskohtien tarkistamista.

– Tietoa on ollut netissä ja sisäisissä uutiskirjeissämme.

Keskusjärjestö on myös sopeutunut korona-aikaan: hallituksen kokouksia on pidetty verkossa, ja liittovaltuuston kevätkokous on siirretty syksyyn samalle päivälle kuin syyskokous.

Kolmen vuoden välein pidettävä liittokokous siirrettiin kesäkuusta syyskuuhun ja muutettiin yksipäiväiseksi. Kokouksen ohjelmaa yksinkertaistettiin.

Kaikkien ei ole tarvinnut siirtää kevätkokouksia kesän yli. Esimeriksi Liikuntaseura Syke Tuusula piti kevätkokouksensa kesäkuun alussa, kun se normaalisti on pidetty toukokuun puolivälissä.

– Turvavälit pystyttiin hyvin pitämään, toiminnanjohtaja Elina Raijas kertoo.

Kevätkokous pidettiin ihan perinteisesti paikalla ollen. Sen sijaan hallituksen kokoukset pidettiin keväällä verkossa, mutta nyt elokuussa aloitettiin syyskausi taas face to face -tyylillä.