Keusote: Alueen jäähalleilla joukkoaltistumisia koronavirukselle

Järvenpään jäähallilla niin kuin Tuusulassakin on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Arkisto / Anton Soinne

Keusote tiedottaa, että sen alueella on todettu menneellä viikolla joukkoaltistumisia koronavirukselle joukkueharrastuksissa.

Altistumiset koronavirukselle ovat tapahtuneet Järvenpään jäähallilla ja Tuusulassa Hyrylän jäähallilla nuorten aikuisten jääkiekkojoukkueissa.

Terveysviranomainen on ollut henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin, karanteeniin asetettuihin ja muihin joukkueiden jäseniin.

Järvenpään jäähallilla 7.9. kello 21–23 ja Hyrylän jäähallilla 4.9. ja 8.9. olleiden toivotaan seuraavan tarkemmin vointiaan ja hakeutuvan koronavirustestiin, jos ilmenee lieviäkin oireita.

Keusoten tiedote kertoo, että joukkueharrastuksia pidetään yleisesti ottaen riskialttiina ympäristönä koronaviruksen leviämisen suhteen.

Keusote muistuttaa, ettei oireisena tule lähteä urheilemaan ja harrastuksiin. Tartuntojen leviämisen estämiseksi tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja turvavälejä, ja jos turvavälien pitäminen ei onnistu, käyttää kasvomaskia.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys. Vaikka oireet olisivat vain lieviä, tulee nuorten ja aikuisten hakeutua koronatestiin.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.fi.

Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla koronahoitopuhelimeen numeroon 019 226 0099.

Muokattu 14.9. klo 21.09: Lisätty Keusotelta saatu tieto, että Hyrylän jäähallilla tapahtui altistuminen myös 8.9.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.