Talousjohtajan epäillään kavaltaneen lähes 900 000 euroa keravalaiselta yhtiöltä – väärensi kirjanpitoa peittääkseen tekonsa

Talousjohtaja kavalsi työnantajaltaan melkein 900 000 euroa. Kuvituskuva. Arkisto/Riitta Ketola

Anne Koski

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan koskien epäiltyä törkeää kavallusta keravalaisen yhtiön toiminnassa.

Yrityksen talousjohtajana työskennelleen miehen epäillään kavaltaneen yhteensä 886.500 euroa työnantajaltaan 12.12.2012–31.12.2019 välisenä aikana useina eri tilisiirtoina. Lisäksi miehen epäillään jättäneen viemättä pankkiin yhtiön käteiskassan.

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro julkisuuteen, millä alalla yritys toimii.

– Mutta isosta toimijasta on kyse, komisario Mari Ajomaa kertoo.

Kavallusteot peittääkseen mies väärensi yhtiön kirjanpitoon muun muassa tiliotteita. Mies käytti kavaltamansa varat omaan yksityiseen kulutukseensa.

Epäselvyydet huomattiin yrityksen sisällä ja asiasta tehtiin poliisille tutkintapyyntö kesäkuussa.

– Mutta tapauksen laajuus selvisi myöhemmin poliisin selvitysten perusteella, Ajomaa kertoo.

Tilisiirtoja oli tehty hyvin pitkällä aikavälillä. Ajomaan mukaan tämän suuruusluokan kavallukset ovat harvinaisia.

– Kun puhutaan melkein miljoonan euron kavalluksesta ja tekijänä on yrityksen työntekijä, Ajomaa toteaa.

Kun tutkintapyyntö oli tehty, poliisi selvitti tapauksen nopeasti. Nyt tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

Otsikkoon lisätty sana epäillään klo 11.25.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.